Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone Vaalit

Iloisia uutisia pienten lasten vanhemmille: Sairaan lapsen hoitajantodistuksen saa jatkossa videoyhteyden avulla

Nokian kaupunki ottaa käyttöön uusia sähköisiä palveluita pari viikkoa sitten avattujen uusien pikaviesti- eli chat-palveluiden lisäksi. Marraskuun 26. päivästä lähtien esimerkiksi sairaan lapsen sairauslomatodistuksen voi saada aluevastaanotolta videoyhteyden kautta. Vanhemmissa on herättänyt harmia valtakunnallinen linjaus, joka sairaan lapsen hoitajantodistuksen saamiseksi vaatii käynnin oman alueen sairaanhoitajalla. Nokialla käytäntö on ollut voimassa viime vuoden kesäkuusta saakka. Nyt tilanne viimein helpottaa, iloitsee Nokian vs. hoitotyön johtaja Heidi Leppänen . –Hoitajan vastaanotoille annetaan ennalta sovittu aika videoyhteyteen niitä tilanteita varten, kun vanhempi tarvitsee työnantajalle todistuksen poissaolosta. Videoaika varataan soittamalla, samoin kuin varsinainen vastaanottoaikakin. Videoyhteys voidaan saada kameralla ja kaiuttimella varustettuun tietokoneeseen, tablettiin ja älypuhelimeen, joten lasta ei tarvitse enää tuoda vastaanotolle. Kaupungin verkkosivuilta löytyy ohjeet siitä, kuinka videoyhteyteen liitytään ja mitä palvelun käyttäminen vaatii. Leppänen kertoo, että Nokian kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden nettisivujen valikoihin on rakennettu etäasioinnin chat-sivustot, joista löytyy vihreä chat-asiakaspalvelukuvake. Kuvaketta klikkaamalla ruudulle avautuu keskusteluikkuna, mikäli palvelu on avoinna. Videoyhteyttä varten tietokoneeseen tai puhelimeen pitää asentaa videoyhteyden mahdollistava VidyoWeb-sovellus. Kyseinen videochat on osa VideoVisit-palveluiden pakettia, johon kuuluu myös erilaisia tekstichat- eli pikaviestipalveluita. VideoVisit on suomalainen yritys, jonka erikoisosaamista ovat julkiset etävastaanotto- ja virtuaalihoitoratkaisut. –Käytännössä kyse on siitä, että tuomme terveydenhoitopalveluita kotisohvalle ajasta ja paikasta riippumatta, sanoo VideoVisitin palvelupäällikkö Erja Kantola . Palvelut sinne, missä kuntalaiset ovat Matalan kynnyksen online-palvelut tukevat omalta osaltaan kuntalaisten hyvinvointistrategiaa, jossa Nokian kaupunki on linjannut, että erilaisten sähköisten palveluiden kehittämiseen satsataan tulevina vuosina. Nykypäivän tavoitteena on tuoda palvelut asukkaiden saataville sinne, minne he haluavat ja juuri silloin, kun se heille sopii. VideoVisitin ratkaisuja on tarkoitus ottaa käyttöön myös terveyspalveluiden sisäisissä toiminnoissa. Esimerkiksi kotisairaalan sairaanhoitaja voi ottaa jatkossa etäyhteyden terveyskeskuksen lääkäriin tai konsultoida etänä jotakin toista asiantuntijaa. –Nämä palvelut eivät juuri näy kuntalaisille, mutta tuovat uusia mahdollisuuksia työntekijöiden arkeen. Chat-palveluiden etu on siinä, että niiden kautta saa suoran yhteyden alan ammattilaisiin. Ensimmäinen chat-kanava avattiin lokakuun alkupuolella ikäihmisten palveluihin. Marraskuun lopulla chatit otetaan käyttöön myös neuvolassa ja perhekeskuksessa, päihde- ja mielenterveyspalveluissa, työikäisten sosiaalipalveluissa sekä lastenvalvojalla ja koulukuraattoreilla. Liikkeelle lähdetään maltillisesti, joten todennäköisesti näissäkin palveluissa chat tulee ainakin alkuun olemaan auki rajoitetun ajan. Aukioloajat voi tarkistaa kaupungin nettisivuilta.