Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Haussa Pirkanmaan Paras Olut – Siuron Koski-Baari tarjoaa puitteet, olutseurat asettavat hyvälle maulle rajat

Olut tekee ihmisen onnelliseksi, kertoo tuore tutkimus. Suomen Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen ei allekirjoita väitettä sellaisenaan, vaan haluaa täsmentää sitä. –Sanoisin, että yhdessä nautittu olut tekee ihmiset onnelliseksi, hän painottaa jakamisen merkitystä ilon moninkertaistajana. –Itse uskon yhteisöllisyyteen. Yhdessä olutta nautiskellessaan ihmiset voivat keskustella, vaikkapa oluesta, ja muodostaa sosiaalisia suhteita sen kautta. Sitä Lehtinen ei kiellä, etteikö oluen nautiskelu onnistuisi ihan yksikseenkin, mutta itse hän ei moista harrasta. –En juo koskaan yksin, koska mielestäni siihen sisältyy tiettyjä vaaratekijöitä. Siinä ei ole mitään pahaa, että tekee sitä silloin tällöin, mutta jos sitä tekee säännöllisesti, siihen saattaa tottua. Olut ei sinällään ole vaarallinen asia, mutta Lehtisen mielestä kaikkiin alkoholijuomiin täytyy suhtautua tietyllä kunnioituksella. –Siksi puhun mieluusti oluen mausta ja siitä, että maku vain paranee, kun olutta nauttii hyvässä seurassa. Kuten esimerkiksi olutseurassa. Lehtinen muistuttaa, että alkoholissa on tekijöitä, jotka edistävät terveyttä, mutta ne tulevat esiin, kun käyttö on kohtuullista. Ruokajuomana ja niin edelleen, kuten hyvin tiedetään. –Tutkimusten mukaan kohtuullisesti olutta nauttivat ovat terveempiä kuin täysin absolutistit, koska oluessa on pieniä määriä ainesosia, jotka ehkäisevät muun muassa sydän- ja verisuonitauteja, alzheimeria ja luukatoa. Mutta paljonko on vähän ja voiko vähänkin olla paljon? Lehtiseltäkin kysytään tämän tästä kuinka paljon hän juo olutta ja juoko hän sitä esimerkiksi päivittäin. Kyttäämisestä ei tietenkään ole kyse ja vaikka onkin opettaja, onhan hän myös Olutpostin päätoimittaja. –Maistelen melko usein ja paljon erilaisia oluita, mutta en päivittäin ja sen lisäksi hyvin pieniä määriä. En edes muista koska olisin juonut yhtä ja samaa olutta vaikkapa kokonaisen tuopillisen. Lehtinen toimii ylituomarina piakkoin järjestettävässä Pirkanmaan Paras Olut -kilpailussa, jossa pirkanmaalaisten olutseurojen jäsenet valitsevat Pirkanmaan Parhaan Oluen. Tai oikeastaan kaksi. Ensiksi valitaan Pirkanmaan Paras Arkituoliolut, joka määritelmän mukaan on helposti nautittava, mihin tahansa tilanteeseen sopiva. Kun jano on suunnaton, ja kun tarvitaan kuohuvaa suunnannäyttäjää palauttamaan ihmispolon vaellus tilaan, jossa elämää pystyy jatkamaan alati onnellisena siitä, että maailmassa on jotain niin hyvää ja sulostuttavaa kuin olut. Toiseksi sarjassa valitaan Pirkanmaan Paras Juhlapöytäolut, joka puolestaan saa ne parhaiden ystävien kanssa vietettävät ikimuistoiset hetket maistumaan vieläkin paremmilta. Kilpailuja riittää ja toki kaikki voittajaoluet ovat laadukkaita ynnä virheettömiä, mutta ovatko niiden maistelijat? Kysehän on makuasioista. Anikó Lehtinen katsoo asiaa kuitenkin hieman eri näkökulmasta. –Tällaisilla kilpailuilla on merkitystä, sillä ne antavat medialle syyn kirjoittaa oluesta. Ne vievät olutkulttuuria eteenpäin ja nostavat esiin oluen makua, ja siksi ne ovat ehdottoman ja hyviä juttuja. Pirkanmaan Paras Olut -kilpailu SIuron Koski-Baarissa 17.10. alkaen kello 18.00.