Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Maatalous koetaan tärkeäksi myös teollisuuskaupungissa

Nokia mielletään historiansa takia yhä teollisuuskaupungiksi. Myös tilastot tukevat käsitystä. Alkutuotannon osuus Nokian työpaikoista oli Tilastokeskuksen tuoreimman vuoden 2015 tilaston mukaan vaivainen yksi prosentti. Vertailun vuoksi Suomen maatalousvaltaisimmassa (maatalousmaan osuus) kunnassa Loimaalla alkutuotannon työpaikkojen osuus oli 9,6 prosenttia. Koko maan lukema oli 3,2 prosenttia. Maatalouden, metsätalouden ja kalatalouden alkutuotanto on siis läsnä vain ani harvan nokialaisen arjessa. Silti maaseutua ja sen alkutuotantoa arvostetaan laajalti, kun asiaa tiedustellaan erilaisissa kyselytutkimuksissa. Esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön Tuhat suomalaista -kyselytutkimuksessa vuodelta 2017 alle 50 000 asukkaan kaupungeissa asuvista suomalaisista 36 prosenttia kertoi näkemyksensä suomalaisista maatilayrittäjistä olevan erittäin positiivinen ja 49 prosenttia melko positiivinen. Samassa tutkimuksessa 23 prosenttia kertoi kotimaisen ruuan syöntinsä lisääntyneen viimeisen vuoden aikana. 67 prosenttia kertoi valitsevansa kaupassa suomalaisista raaka-aineista valmistetun vaihtoehdon usein tai lähes joka kerta. Nokian työpaikkojenkin yhteen prosenttiin mahtuu monenlaista tuotantoa, jota Nokian Uutiset pyrkii esittelemään säännöllisesti. Kuluttajalle paras tapa tukea paikallista tuotantoa on tietenkin pyrkiä ostamaan kotimaisista ja mahdollisimman lähellä tuotetuista raaka-aineista tehtyjä tuotteita.