Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pyryllä tänään vastassa Cup-sensaatio – luvassa värikästä ja tiukkaa vääntöä

Suomi-sarja jatkuu jo tänään, kun Pyry vieraaksi saapuu Suomen Cupissa loistanut Karhu HT Porista. Porilaiset etenivät Cupissa aina välieriin asti pudottaen tieltään kolme Mestis-joukkuetta. Molemmat joukkueet aloittivat Suomi-sarjan tappioilla. Pyry kuittasi jo sunnuntaina toisessa ottelussaan avausvoitonkin, mutta porilaiset pelaavat vasta tänään toisen pelinsä. Luvassa tuttua vääntöä Porista Karhu HT on viimeisiltä kausilta nokialaisille varsin tuttu vastustaja, jonka kanssa käydyt kamppailut ovat olleet usein värikkäitä ja kuumia tunteita herättäneitä vääntöjä. Porilaisten pelityyliin kuuluu kovat otteet ja sääntöjen rajamailla pelaaminen. Kokoonpanosta löytyy toki myös runsaasti taitoa ja maalintekovoimaa, joita edustavat muun muassa tehohyökkääjät Kasperi Nuto ja Samuli Virkkunen . Osa sairastupalaisista palaa peliin Pyry kärsi avausviikonloppuna muutamista sairasteluista ja pikkuvammoista, jotka pitivät sivussa esimerkiksi joukkueen tuoreen kapteenin Ossi Pellisen . Tänään poissaolijoista odotetaan osaa takaisin kokoonpanoon. Nokialaisten kirkkaimpana tähtenä viikonlopun otteluissa hääräsi kolme maalia tykittänyt puolustaja Markus Västilä . Tänään tarvitaan taas Västilän ja kumppanien tehoja, jotta porilaiset kaatuvat. Ottelu alkaa Nokian jäähallissa kello 18.30.