Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Miksi Valtatie 11 ei olisi valtakunnallisesti merkittävä?

Pirkanmaan kansanedustajat ovat yhdessä tuumin jättäneet eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen koskien Valtatie 11:n asemaa (NU 10.9). Kansanedustajat haluaisivat Porin ja Tampereen yhdistävän tien valmisteilla olevaan runkoväyläasetukseen, jossa linjataan valtakunnallisesti merkittävä liikenneverkko. Lisäksi asetuksella säädettäisiin runkoverkkoon kuuluvien maanteiden ja rautateiden palvelutaso. Tällä hetkellä Valtatie 11 ei ole merkittävimpien väylien joukossa. Liikenne- ja viestintäministeriön asetusluonnoksesta ei löydy erikseen perusteluja sille, miksi Suomen kolmanneksi ja kymmenenneksi suurimmat kaupungit yhdistävä väylä listalta puuttuu. On totta, että Valtatie 11:n liikennemäärät eivät ole kaikkein korkeimpia. Keskimääräinen liikenne oli vuonna 2017 tien puolivälissä Kiikoisten kohdalla noin 3 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Liikennemäärät kuitenkin kasvavat, kun tullaan lähemmäs kaupunkeja. Nokialla ajoneuvoja on jo 8 000 vuorokaudessa ja Porin päässä melkein saman verran. Tiellä huristaa myös merkittävä määrä raskasta liikennettä. Kuuluuhan Porin satama Suomen suurimpiin. Jos Valtatie 11 ei lopultakaan päädy osaksi runkoväyläverkkoa, pitää sen tulevaisuuteen, etenkin liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen muuten kiinnittää huomiota. Liikennemäärät ovat kasvaneet tien molemmissa päissä. Hyvää kehitystä ei saa hidastaa huonolla tienpidolla.