Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

SM-mitaleja ropisi Nokian Veneilijöiden soutajille

Pienveneiden SM-sprintit ja normaalimatkat airottiin Hämeenlinnan Katumajärvellä. Nokian Veneilijöiden kolmikko Mauno Myllymäki , Aalto Pohjoisaho ja Mervi Varheenmaa souti viikonlopun aikana useita matkoja, tuloksena yhteensä kymmenen mitalisijaa. M 70 -sarjassa Mauno Myllymäki ja Aalto Pohjoisaho kiskoivat sprintin 1 000 metrin matkalla hopealle ja pronssille. Myllymäki jäi voittajasta Sulkavan Urheilijoiden Ossi Parkkisesta vajaat kaksi sekuntia, loppuajalla 4.56.0. Pohjoisahon pronssi tuli ajalla 5.27.0. Aiemmin kesällä Mauno Myllymäki oli soutanut mestaruuksiin Sulkavan 60 kilometrillä ja Pirkan Soudun 25 kilometrin matkalla. –Ihan huippuvire ei ollut nyt päällä. Olen panostanut viime aikoina metsähommiin. Parkkisen Ossi on kova kaveri. Hän lähti puoli minuuttia aikaisemmin ja pääsi näin tarkkailemaan tilannetta, Mauno Myllymäki kertoo. Mervi Varheenmaa sijoittui N 60 -sarjassa toiseksi samalla kilometrin matkalla. Hän pysäytti kellot loppuaikaan 6.15.4. Sulkavan Leila Mainiemi ylitti maalilinjan 44 sekuntia nopeammin. Ensimmäisenä kilpailupäivänä Varheenmaa-Pohjoisaho kiskoivat vielä sekaparien sprintin 60-sarjan lähdössä hopeamitaleille (5.06.7), Myllymäki-Pohjoisaho kaksikko M 70 -sprintin parisoudussa niin ikään hopealle (4.41.2). –Sunnuntaina oli sama tilanne: Parkkinen pääsi seuraamaan minun soutuani. Notkahduksia ei tullut, mutta puristusta olisi saanut olla enemmän. Tiukka tatsi pitäisi olla koko ajan päällä, jotta vene kulkee. Mauno Myllymäki airoi kympin matkan loppuaikaan 43.15.7, Parkkinen minuutin ja 12 sekuntia nopeammin. Aalto Pohjoisaho otti tälläkin matkalla SM-pronssia (45.30.6). Mervi Varheenmaa vei samalla kympin matkalla N 60 -sarjan hopeaa ajalla 53.55.8. Parisoudun kympillä Myllymäki-Pohjoisahon hopea irtosi ajalla 40.38.8. Samalle sijalle soutivat myös Mervi Varheenmaa ja Aalto Pohjoisaho sekaparien 60-sarjassa ajalla 43.23.0. Voittajapari oli vain 26 sekuntia edellä maalissa. Mauno Myllymäen soutukesän saldo on vajaat sata tuntia vesillä vietettyä aikaa. Se tarkoittaa noin 800 soutukilometriä. Useimmiten hän soutaa kakkosveneellään Ruoveden mökkimaisemissa. Näitä SM-kommentteja hän antoi kuitenkin kesken soutulenkin kilpaveneestään Saviselältä. –Heti kun jäät lähtevät, tulee polte päästä vesille. Nyt on ollut mahtava soutukesä. Parisen viikkoa käydään vielä. Sitten siirrytään sauvakävelyyn ja rullahiihtoon, kovakuntoinen 72-vuotias kertoo.