Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Lapsena tuntui siltä, että Jaana on maailman tyhmin nimi – Mutta sitten tajusin, ettei nimi ihmistä tee

Onnea Bertta, Minni, Jasmiina ja Selina. Onnea Elia, Niila, Rene ja Venni. Pian tekin olette meidän onnellisten joukossa, jotka saamme juhlia nimipäiväämme ihan painetun sanan perusteella. Yliopiston Almanakkatoimisto on nimittäin valinnut juuri teidät ja 27 muuta vuoden 2020 nimipäiväkalenteriin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että nimenne esiintyy ensimmäisenä etunimenä vähintään 499 muullakin suomenkielisellä Suomen kansalaisella. Tiedättekö, kenen nimipäivä mahtaa olla 15. elokuuta? Allekirjoittaneen tietenkin, ja kaikkien kaimojeni, joita Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan on ja on ollut Suomessa 24 823 kappaletta. Kaikki muuten naisia, joukossa ei ole yhtään miestä. Ei niin kuin esimerkiksi toisen nimeni Johannan kohdalla, sillä sen nimisiä miehiä on tai on ollut Suomessa useampi kymmenen. Samana päivänä juhlivat myös Marja, Marjaana, Marjatta, Marita ja moni muu 1960-luvun hittinimistä. Sitä sanotaan, ettei nimi naista pahenna, mutta ette usko, miten kurjaa oli olla lapsi nimeltä Jaana. Sehän oli varsinainen mamma-nimi, kaikkien niiden supersiistien minnojen ja sannojen keskellä. Sukunimestä puhumattakaan, sehän se vasta kamala oli. Aina sen joutui lausumaan moneen kertaan, ja lopuksi vielä sanomaan, että eikun hoolla. Ei Myyryläinen, eikä Vyyryläinen. Itse en muuten tunne yhtä ainutta ihmistä, jonka sukunimi olisi jompikumpi noista kahdesta, joten miten ne muka voivat olla niin paljon tavallisempia? Teini-iässä oli aika lähellä, että olisin vaihtanut nimeni. Tai lähinnä ottanut kakkosnimen ykköseksi, Johannahan nyt oli ihan jees. Mutta sitten serkkuni meni vaihtamaan sekä etu- että sukunimensä, ja se se vasta hullulta tuntui. Tajusin, että ehkä se ei olekaan niin vakavaa. Ei se nimi tosiaan ihmistä tee, vaan päinvastoin. Ja kai sitäkin pitää jotenkin kunnioittaa, että joku on nähnyt nimessäni jotain, minkä takia on valinnut juuri sen juuri minulle. Nykyään olen nimeeni ihan tyytyväinen. Sukunimeäni ei tule vastaan ihan joka käänteessä, ja ilmeisesti se ensimmäinen hookin tulee suusta sen verran painokkaasti, ettei sitä ole tarvinnut vuosiin selitellä. Ja kyllä, tiedän, että hyyryläinen tarkoittaa alivuokralaista, eikä ehkä ihan mairittelevimmassa mielessä. Sivistystä sekin. Etunimi taas, noh. Tasaisin väliajoin kuulemani "Jaana, aina paljaana" ei sinänsä jaksa naurattaa. Mutta se on hulvatonta, että joka kerta nämä puujalkavitsien veistelijät luulevat keksineensä sen ihan itse ja ensimmäistä kertaa. Lisäksi Jaana on parempi kuin Juho-Jooseppi. Sellainen minusta olisi isäni, vanhan veistelijän, mukaan tullut, jos sukupuoli olisi ollut toinen. Eikä siinä vielä kaikki. Siskostani olisi kuulemma tullut Kalle Kustaa. Olisikohan siitä mahtanut irrota mitään?