Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Nops murskasi juhlaottelussa VaKp:n

Nokian Palloseuran 50-vuotisjuhlaottelusta lauantaina keskuskentällä ei tullut mitään jalkapalloa säväyttävää näytelmää. Nops murskasi sarjassa viimeisenä ilman pisteitä olevan VaKp:n todellisin hämäläisnumeroin 12–0 (7–0). Keväällä Valkeakoskella peli päättyi Nopsin vierasvoittoon vaivoin 0–1. Vieraat olivat matkassa vain yhdellä vaihtopelaajalla ja ykkösveskarikin oli jäänyt kotiin. – Nyt lähdettiin pelaamaan omaa peliä eikä mietitty sitä, että vastustaja on sarjassa viimeisenä. Nyt saatiin tehtyä maaleja ja enemmänkin olisi ollut mahdollista. Saimme hyvin juhlatuulelle koko joukkueen ja mitä parasta esitys oli ihan mukava, toteaa päävalmentaja Markku Mäkinen . Kotijoukkueesta juhlapäivänä parhaiten maalien teossa onnistui Pekka Äijälä neljästi. Tämä maalimäärä nosti Äijälän Kolmosen maalipörssin ykköseksi 15 maalilla. Muista nopsilaisista maaliverkkoa heiluttelivat Alessandro Järviö hattutempun arvoisesti. Toni Tuuri merkkautti nimensä kahteen osumaan. Nuori Aaro Kuusjärvi pääsi B-junnuna ensimmäiseen Kolmosen matsiin vartioimaan toiselle puoliajalle maalia. Ja poika pitikin nollan. Nopsin seuraava todellinen koitos on ensi torstaina keskuskentällä, kun vastaan tulee TP-T. Sarjataulukko lauantain jälkeen on: Ilves2 14ott. 33pistettä, PS-44 15/29, IK 15/28, Nops 14/26, TP-T 15/24. Loiske 14/23. Putoamisviivan alla ovat Janpa, FJK, TKT ja Vakp.