Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

NoPS:n junnuilla voitokas Maskun reissu

2005-syntyneiden Alueliiga jatkui NoPS:n osalta viime sunnuntaina vierasottelulla Maskussa paikallista Palloseuraa vastaan. Kyseessä oli vasta syyskierroksen toinen kamppailu, sillä edellinen ottelu Pirkkalassa jouduttiin perumaan ukkosmyräkän vuoksi. Matkakankeus ei keltapaitojen otteissa näkynyt, sillä jo 4. minuutilla pallo oli ensimmäisen kerran kotijoukkueen maalissa. Niilo Jalkanen nosti sivuvaparin maalinedustalle ja Eevertti Koskinen ohjasi pallon taidokkaasti päällään maaliin. Jatkoa seurasi viitisen minuuttia myöhemmin, kun Alex Ojalehto prässäsi pallon pois alimmalta MaPS-pelaajalta, eteni kohti maalia ja sijoitti pallon varmasti vasempaan alanurkkaan. Tämän jälkeen Nokian poikiin iski luulotauti ja pelaamisen taso lässähti. Kotijoukkue käytti tilaisuuden hyväkseen ja muutaman hukatun maalipaikan jälkeen sen onnistui kaventaa numeroiksi 1–2, kun peliä oli käyty 20 minuuttia. Nämä olivat myös taukolukemat. Tauon jälkeen jatkettiin siitä, mihin ennen sitä jäätiin. NoPS pelasi löysästi ja päästi kotijoukkueen aivan turhaan niskan päälle. Jakson viidennellä minuutilla NoPS iski kuitenkin terävästi vastaan ja onnistui jälleen tuplaamaan johtonsa Vili Tiikkajan näyttävällä soolomaalilla. Tämäkään ei vielä herättänyt keltamustia, vaan edelleen otteita leimasi huolimattomuus ja hätäily. Vain maalivahti Eemeli Päiviön huipputorjunnat pitivät nokialaisjohdon turvallisen tuntuisena. Pelin kääntyessä kohti loppua kotijoukkue panosti entistä enemmän hyökkäykseen. Tämä avasi NoPS:lle lukuisia vastahyökkäys-mahdollisuuksia, mutta kerta toisensa jälkeen tilanteet hukattiin. Reilu viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä Verneri Maunuksela päätti kuitenkin ratkaista ottelun lopullisesti ja huipensi väkevän läpiajonsa 1-4 -maaliin. Näin nokialaiset pääsivät kotimatkalle tärkeät sarjapisteet mukanaan. Seuraava ottelu on edessä sunnuntaina 19.8, jolloin Keskuskentän kolmosnurmelle saapuu vieraaksi HJS Hämeenlinnasta. Ottelu alkaa klo 12.00.