Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Iskelmä-Finlandian pokannut Danny nöyränä palkinnosta: "Oma panokseni ei ollut häävi, mutta yritys hyvä kymmenen"

Iskelmä-Finlandia-palkinnon torstai-iltapäivänä Tapsan Tahtien avajaisissa pokannut Danny , 75, on seremonian jälkeen lehdistön haastattelussa vaatimatonta miestä. –Minut nimitettiin voittajaksi. Oma panokseni ei ollut häävi, mutta yritys hyvä kymmenen, hän jatkaa lavalla yleisön edessä alkaneella linjallaan pilke silmäkulmassa. Sitten hän vakavoituu ja osoittaa kehuja taustavoimilleen vuosien varrelta. –Olen tehnyt elämässäni yhteistyötä niin monen taiteilijan, tekstintuottajan ja säveltäjän kanssa, ja he ovat mahdollistaneet urani. Tämä palkinto yltää sinne saakka, Danny sanoo. Hän uskoo keksivänsä palkintorahalle, 10 000 eurolle, käyttöä, mutta ei ole vielä ratkaissut, minne summan sijoittaisi. –Mielelläni antaisin tyttärenpojalleni kymmenyksen siitä, Danny paljastaa. Danny esiintyy Tapsan Tahtien torstai-illan keikkansa jälkeen seuraavaksi lauantaina ystävänsä hautajaisissa. Samana päivänä hän osallistuu Vehmassalmen paviljongissa 50-vuotismuistojuhlaan, jossa muistellaan hänen vuoden 1968 Rock Side Story -show'taan kyseisellä lavalla. Konsertti päättyi useita loukkaantumisia aiheuttaneeseen räjähdykseen, jonka lähde oli magnesiumjauheella toimiva savukone. Räjähdys toi aikoinaan Dannylle myös kielteistä julkisuutta. Tulevalla viikolla Danny myös levyttää ja uusi julkaisu tulee ulos lokakuun 26. päivä Hyvinkäältä alkavan Viimeinen ilta Dannyn seurassa -konserttikiertueen yhteydessä. Vapaa-aikaa showmies on myös ehtinyt viettää tärkeiden harrastustensa parissa. –Tykkään puutarhanhoidosta ja ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa olemisesta. Olen kyläillyt ja luonani on käynyt ystäviä, ja olen suunnitellut seuraavaa konserttiohjelmaamme. Koitan tehdä siitä niin hyvän kuin mahdollista, että ihmisille jää mukava mielikuva siitä, millainen Danny Show oli, mies kertoo. Kiertueen ohjelma on Dannyn mukaan läpileikkaus vuodesta 1963 tuoreimpaan Vain elämää -kauteen asti. –Siellä on lisäksi oodi Englannin kevyelle musiikille, josta tuli paljon minunkin esikuviani ja toisella puolikkaalla on oodi amerikkalaiselle populaarimusiikille. Nämä olivat suurimpia vaikuttajamaita, joilta olen ammentanut oppini. Niitä haluan kunnioittaa tässä ohjelmassa, laulaja sanoo. Mikään tietty aikakausi ei vuosikymmenten mittaisen uran tehneellä iskelmätähdellä kohoa toista mieleenpainuvammaksi. –1960-luvulla oli 60 laulua listalla, että olihan se aikamoista menestystä levy-yhtiölläni. 1970-luvulla tehtiin Armin kanssa yhtä sun toista, ja 1980–90-luvuilla kirjoittelin paljon laivashow-ohjelmia. Sanoisin, että koko viihdetaipaleeni on ollut ahkerointia eri teemoja käyttäen, taiteilija summaa.