Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Huumeiden lisääntyminen liikenteessä on iso ongelma

Viimeisten 8 vuoden aikana Nokialla on jäänyt kiinni keskimäärin 115 rattijuoppoa vuodessa. Määrässä on vuosittain vaihtelua, mutta tilasto näyttää silti yllättävän tasaiselta. Määrä on suuri. Jos rattijuopumukset jakautuisivat tasaisesti vuoden varrelle, Nokialla jäisi kiinni rattijuoppo noin joka kolmas päivä. Kaikki eivät jää kiinni. Rattijuopumus ilmiönä on kuitenkin muuttunut. Huumeiden yleistyminen näkyy liikenteessä. 8 vuotta sitten Nokialla kiinni jääneistä rattijuopoista 85 prosenttia oli ottanut pelkästään alkoholia. Vuonna 2017 sama luku oli 58 prosenttia. Loput 42 prosenttia oli ottanut lisäksi tai pelkästään huumeita, yleensä kannabista tai huumaavia lääkkeitä. Viime vuonna törkeiden rattijuopumusten osuus rattijuopumuksista oli Nokialla 38 prosenttia. Lähes kaikki törkeään rattijuopumukseen syyllistyneistä olivat ottaneet pelkästään alkoholia. Silti huumeiden lisääntyminen liikenteessä on vakava ongelma. Vuosina 2012–2016 rattijuopot aiheuttivat Suomessa keskimäärin 43 kuolonkolaria vuodessa. 36 prosenttia onnettomuuksista oli huumekuskien aiheuttamia. Kyseisinä vuosina huumekuskien aiheuttamien onnettomuuksien määrä kasvoi 34 prosenttia edeltävistä viidestä vuodesta. Oli kyseessä sitten huumeet tai alkoholi, tavallisen ihmisen keinot ehkäistä rattijuoppojen aiheuttamia onnettomuksia ovat samat. Päihteitä ottaneen lähtö ajamaan on estettävä, ja jos liikenteessä näkee epäilyksiä herättävän kuljettajan, on heti soitettava numeroon 112.