Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kun koti on pätsi – Yli +32 astetta on liikaa sisällä

Helteet eivät näillä näkymin hellitä tulevina viikkoina. Ilmatieteen laitoksen pitkä ennuste lupailee seuraavalle neljälle viikolle selvästi keskimääräistä lämpimämpää säätä. Ulkona voi olla tukalaa, mutta myös asunnossa saattaa lämpötila kohota tavallista korkeammaksi. Kuka tahansa kokee olonsa uupuneeksi paahteessa ja ääritapauksessa se voi haitata terveyttä. Nykyaikainen ilmastointi helpottaa uudemmissa rakennuksissa asuvien elämää kesäkuumalla. Vanhemman rakennuskannan kerros- ja rivitaloissa ei kuitenkaan välttämättä ole kuin korvausilmaventtiili tuloilmalle ja koneellinen poisto. Tuulettomana ja paisteisena päivänä voi olla, että edes ikkunoiden tai oven auki pitäminen ei juuri huojenna oloa. Ilma kiertää, mutta ei viilene. –Päivällä voi pitää verhot ja sälekaihtimet kiinni ja laittaa ikkunat auki, kun ulkoilman lämpötila laskee alle sisälämpötilan, neuvoo terveystarkastaja Kaarina Helenius Pirkkalan ympäristöterveydenhuollosta (Pirteva). Pöytä- ja lattiatuulettimista voi saada apua ilman kierrättämiseen huoneessa ja huonekohtaisista ilman jäähdytyslaitteista on myös hyötyä. Myös ilmalämpöpumpun hankkimista asuntoon voi harkita. Ilmalämpöpumpun asennuttamiseen tulee kuitenkin hankkia taloyhtiön lupa. Helenius on itse todennut lämpöä imevien talon betoni- ja tiilirakenteiden vesivoitelun tuovan helteeseen helpotusta. –Kivirakennuksen seinäpintaa ja seinän läheistä nurmialuetta voi iltasella kevyesti kastella lämpöä sitomaan. Se nopeuttaa sisäilman viilenemistä. Itse olen sitä rivitalossa asuvana harrastanut, hän vinkkaa. Asumisesta ei saa seurata terveyshaittaa Jos kotikonstit eivät riitä vuokra-asunnon viilentämiseen, on otettava yhteyttä vuokranantajaan. Terveydensuojelulain asumisterveysasetuksen mukaan asuintilojen lämpötila ei saa kohota lämmityskauden ulkopuolella yli 32 asteen. Asunnossa ei saa olla olosuhdetta, josta aiheutuu terveyshaitta, ja lämpötila on yksi asukkaan terveyteen vaikuttava tekijä. Vuokranantaja on vastuussa siitä, että huoneistossa on terveelliset olosuhteet asua. Jos esimerkiksi talon lämmitysjärjestelmä on puutteellinen, viime kädessä vastuussa on taloyhtiö. Mikäli vuokranantajan tai taloyhtiön kanssa ei pääse yhteisymmärrykseen, voi apua saada kunnan terveydensuojeluviranomaiselta. Nokialla ja lähikunnissa tehtävää hoitaa Pirteva. Nokialla asuntotarkastuksia tekee terveystarkastaja Riikka Marttinen . –Jos todetaan, että asunnossa on liian kuuma, terveyshaitan mahdollisuus riippuu myös asukkaan iästä ja terveydentilasta. Yksilölliset tekijät ratkaisevat sen, voiko kuumuudesta olla terveyshaittaa, Helenius sanoo. –Jos oireet johtuvat vaikkapa siitä, ettet muista juoda tarpeeksi helteellä, kyse on omasta huolimattomuudesta. Toisilla ihmisillä sen sijaan voi olla perussairauksia, joita helle pahentaa, hän jatkaa. Tämän kesän helteet ovat niin poikkeuksellisia, että terveystarkastajalle ei tule mieleen tapausta, jossa vuokralainen olisi valittanut asunnon kuumuudesta. –Kylmyydestä meille tulee tarkastuspyyntöjä talvella, Helenius lisää. Näin Valvira ohjeistaa toimimaan Helenius ei muista törmänneensä tapaukseen, jossa vuokra-asunnon kuumuudesta olisi valitettu. Käytännöistä ei siis ole kokemusta. Sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto Valviran asumisterveysasetuksen soveltamisohjeesta löytyy kuitenkin osviittaa mahdollisen tilanteen ratkaisuun. Ohjeen mukaan: "Mikäli terveyshaittaa aiheuttavia tekijöitä tai olosuhteita todetaan, niin kiinteistön omistajaa tai haitan aiheuttajaa kehotetaan ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin terveyshaitan poistamiseksi tai vähintäänkin rajoittamiseksi." Lisäksi ohjeessa todetaan, että terveydensuojelulain nojalla kunnan terveydensuojeluviranomainen voi velvoittaa terveyshaitan aiheuttajan poistamaan haitan tai rajoittamaan sitä. Korjausmääräys annetaan sille, jonka toiminta tai menettely aiheuttaa terveyshaittaa. Ohjeen mukaan viranomainen edellyttää pääsääntöisesti haitan aiheuttajaa poistamaan haitan tai rajoittamaan sitä. Toimenpiteiden valinta jää kuitenkin haitan aiheuttajan tehtäväksi.