Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Presidenttien tapaaminen teki maailmaa tunnetuksi Suomessa

Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien maanantainen tapaaminen Helsingissä on ollut viime päivien itseoikeutettu pääuutinen Suomen valtakunnan medioissa. Hetkellisesti myös huomattava kansainvälinen yleisö käänsi katseensa pienen pohjoisen maamme suuntaan. Suomessa tapaaminen onkin nähty paitsi mahdollisuutena edistää maailman vakautta myös tilaisuutena tehdä Suomi maailmalla tunnetuksi ulkoisesti ja sisäisesti kauniina maana. Presidentti Niinistö mainitsikin heti tiedotustilaisuutensa kärkeen, että Suomi on maailman tasapainoisin ja vapain maa. Voisi asian ajatella niinkin, että presidenttien tapaaminen Helsingissä teki myös maailmaa tunnetuksi Suomessa. Helteiseen lomakauteen ajoittunut kokous sai maamme asukkailta mahdollisimman suuren huomion. Trump ja Putin ovat henkilöitä, jotka kiinnostavat ihan itsenäänkin. Siinä sivussa tapahtuma toi yhä useamman suomalaisen tietoisuuteen maailmanpolitiikan polttavia kysymyksiä. Samalla on huomattava, että tapaaminen antoi maailmasta vinksahtaneen kuvan. Putinilla ja Trumpilla on toki hallussaan tärkeitä avaimia maailman vakauden edistämiseksi. Ydinasesopimisessa ja Syyrian kriisin selvittämisessä päästään nyt toivottavasti vähän eteenpäin. Näihin asioihin kaksikolla on vaikutusvaltaa. On kuitenkin vaarallista kuvitella, että nykymaailmassa riittäisi, kun länsi ja itä lyövät kättä.