Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kurkistimme Sarkolan Pirunpesään – Katso video

Sarkolan Pirunpesäkivestä kerrotaan monenmoisia tarinoita. Siellä on kuulemma joskus asunut niin laiska piru, että se on tarvinnut monta "ulko-ovea" päästäkseen liukkaasti karkuun kurmuuttajiaan. Tästä syystä Kuloveden rannalla seisovan jykevän kivenlohkareen sisuksiin johtaa niin monta onkaloa. On toinenkin tarina. Kiukkuisia kasvoja, lienevätkö ne sitten itse pirun vai kenen, muistuttava kivi on erikoisuutensa vuoksi toiminut ammoisina aikoina uhrikivenä. Nokian kaupungin esitteessä taas tiedetään sanoa, että kun kiveä koputtaa, se vastaa eriskummallisella tavalla. Koordinaatit avuksi Onhan nämä tarinat lähdettävä tarkistamaan. Koska ajo-ohjeet Vanajavuoren pohjoispuolen Pirunpesännokalle, Onniaistenlahden poukamaan, eivät onnistu ohjaamaan autonrenkaita perille asti, on otettava avuksi koordinaatit. Naputtelen karttaohjelmaan leveysasteiksi eli latitudeksi 61.42853109 ja pituusasteiksi eli longitudeksi 23.21067569. Ja avot, olen perillä ennen kuin huomaankaan. Olen valmistautunut kipuamaan kinttupolkua vielä puolisen kilometriä, mutta ehdin edetä ehkä satakunta metriä, kun järkäle jo kohoaa nenäni edessä. Ontto mutta vakaa Sarkolan Pirunpesää, tai Pirunpesäkiveä, pidetään yhtenä Suomen upeimmista tafoneista. Myös rapautumisonkaloina tunnetut tafonit syntyvät, kun kiviaineksessa oleva heikompi kohta antaa periksi lämpötilojen ja kosteuden vaihteluille. Kiveen syntynyt rapautumiskolo jatkaa laajenemistaan kiven sisällä, ja saattaa kovertaa kiven vuosisatojen tai jopa -tuhansien saatossa lähes kokonaan ontoksi. Kivilohkareeseen nojatessa alkaa tuntua siltä, että uskon tänään mieluummin laiskaan piruun kuin kiven heikkouteen. Viitisen metriä korkea järkäle tuntuu käden alla vakaalta ja turvalliselta, ihan niin kuin se olisi ollut siinä aina ja tulee olemaan ikuisesti. Ehkä se onkin. Evästaukopaikkojen aatelia Kurkistan ensimmäisestä vastaantulevasta "oviaukosta", enkä kyllä ihan allekirjoita sitä, että tähän luolaksikin kutsuttuun muodostelmaan mahtuisi ryömimään aikuinen ihminen. Ei ainakaan ahtaanpaikankammoinen. Koputan varovasti ovenpieleen, mutta vastassa on syvä hiljaisuus. Piru ei taida olla kotona. Kurkottelen belsebuubin olohuoneeseen niin syvälle, kuin uskallan, ja kuvittelen, miten siellä on juuri torkuttu kiikkustuolissa kantapäät pöydänkulmalla leväten. Sitten metsästä on alkanut kuulua viisaiden miesten ryskettä, ja siinä samassa suomuhäntä on jo haihtunut savuna ilmaan. Nyt voisi olla aika syödä eväät, jos olisi ymmärtänyt ottaa sellaiset mukaan. Ne olisi mukava mutustaa kiven päältä järvelle tähyillen, jos olisi näppärä kiipeämään. Ehkä ensi kerralla. Tältä näyttää Sarkolan Pirunpesäkivi.