Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Keskustorin Nakkifakiiri kulkee nyt sähköistetyllä skootterilla: "Ajaminen maksaa alle euron sadalta kilometriltä"

Keskustorin Nakkifakiirin eli nokialaisen Antti Kantolan lähettiskootteri muuttui talven aikana sähkötoimiseksi yhteistyössä Tamkin ja Tampereen sähkölaitoksen kanssa. Skootteri saatiin katsastettua viikko sitten maanantaina ja toimittaja pääsi koeajolle. Ahtauduimme kuvaaja Tomin kanssa pikkuruiseen ohjaamoon. Pari kierrosta Tamkin parkkipaikan ympäri herättää samalla kertaa innostusta, naurua, ihmettelyä ja loukkaantumisen pelkoa. Kolmipyöräinen ajopeli vaappuu uhkaavasti ja mielessä soi Kantolan neuvo: mutkissa kannattaa ajaa varovaisesti. Tunnelma skootterissa oli hyvin samanlainen kuin vanhassa raitiovaunussa. Moottori piti omaa pientä ääntään ja pehmeäntasainen kiihtyvyys oli miellyttävää. Ennen koeajoa Kantola peruutteli skootterin varovasti ulos Tamkin sähkölaboratoriosta, jossa on talven aikana tehty paljon työtä projektin onnistumiseksi. –Olen todella tyytyväinen. Jätkät hoitivat hommansa ihan viimeisen päälle, Kantola kehuu opiskelijatiimiä. Sähköistämisestä vastasivat Tamkissa älykkäät koneet -suuntautumisvaihtoehdon opiskelijat Mikko Similä , Kalle Rintamäki , Rami Jokkenhaara ja Roope Paasonen . Öistä 3D-tulostusta Vanhan lähettiskootterin muuttaminen polttomoottorikäyttöisestä sähköajokiksi ei ole niin yksinkertaista kuin äkkiseltään arvelisi. –Kun kukaan ei ole tällaista ennen tehnyt, niin kaikki oli suunniteltava ja kokeiltava. Paperilla moni asia näyttää toimivan, mutta entä käytännössä. Osia tilattiin ympäri Eurooppaa, sähkömoottori ja sen ohjausyksikkö sentään saatiin samasta paikasta. Projektin haastavuutta kuvaa, että joitakin osia ei ollut edes olemassa. Ne tehtiin itse. –Mikko tulosti 3D-tulostimella liittimiä öisin kotonaan. Apuna osien suunnittelussa ja mitoittamisessa olivat Tamkin 3D-laitteet. Kantola haluaa levittää positiivista ja erilaista tietämystä sähköajoneuvoista. –Äänetöntä, päästötöntä ja halpaa. Tällä ajaminen maksaa alle euron sadalta kilometriltä. Nakkifakiirin sähköskootteri näkyy kaupungilla ja lisäksi se on tulossa esille muun muassa moniin sähkölaitoksen tapahtumiin. Piaggion valmistama Vespa Commercial Ape. Alkujaan oli 150-kuutioinen kaksitahtimoottori. Huippunopeus noin 60 km/h. Tuli tiettävästi Tampereen Stockmannin lähettipyöräksi vuonna 1970. Nyt sähkömoottori ja 9,6 kWh:n litium-rauta-ytrium-fosfaatti-akut. Latausaika 4 tuntia, toimintasäde noin 150 km. Huippunopeutta voi säätää, nyt noin 60 km/h. Ajaminen maksaa noin euron/100 km.