Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Koirakot koetuksella Nokian ensimmäisessä opastuskokeessa – Katso video Virpin ja Murun suorituksesta

–Tänään meillä on siitä erikoiset olosuhteet, että osassa radan suojateistä maalia on käytetty kovin vähän ja eritasoiset mukulakivet vaikeuttavat suoritusta. Tästä tulee mielenkiintoinen kilpailu, sanoo Teijo Hanhilampi ja toivottaa kisaajille onnea matkaan. Kaikkiaan viisi koirakkoa kuuntelee vakavana opastuskokeen vastaavan tuomarin sanoja. Näkövammaisille ja heidän opaskoirilleen tarkoitettu opastuskoe järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Nokialla. Nokian Palveluskoiraharrastajien puheenjohtaja Sami Savukoski kertoo, että yhdistys järjestää kesäkaudella yleensä 20–30 tapahtumaa, mutta tällaista ei ole ennen Nokialla nähty. Opastuskokeessa testataan niin opaskoiran kuin sen käyttäjänkin taitoja. Nokian keskustaan on suunniteltu rata, johon sisältyy erilaisia opastus- ja käyttäytymistehtäviä. Tuomari antaa koirakolle pisteitä sen mukaan, miten se suoriutuu kustakin osa-alueesta. Nokialainen Susanna Hannu kertoo osallistuvansa viiteen tai kuuteen opastuskokeeseen vuodessa. Hän hakee kilpailuista ensisijaisesta apua arkeen, sillä kilpaileminen pitää koiran terässä ja koiran käyttäjä taas saa vinkkejä siihen, millaisissa asioissa koira vaatii harjoitusta. –Koira opastaa minua liikkumisessa kaikkialla kodin ulkopuolella, oli kyse sitten kaupassa käymisestä, lenkkeilystä metsässä tai vaikka musiikkikonsertista. Kotona ollaan sitten vapaalla, sillä eihän koirakaan voi koko ajan olla töissä, Hannu sanoo. "Työtoveri ja perheenjäsen" Ja myöntäähän Hannu nauraen senkin, että kilpailuja kiertäessä alkaa voitonnälkäkin kasvaa. Opaskoira on näkövammaiselle sekä työtoveri että perheenjäsen, joten yhteisestä onnistumisesta on voitava olla ylpeä. Hän kehaisee Opas Ape -koiransa olevan rauhallinen, sopeutuvainen ja erittäin hyvä myös ottamaan rennosti. Vähän niin kuin omistajansakin, sillä opaskoirissa on tärkeää, että sen luonteenlaatu käy yksiin käyttäjänsä kanssa. Ape on työskennellyt Hannun oppaana jo neljän vuoden ajan. Ikää sillä on kuusi vuotta, ja jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, se pääsee nauttimaan ansaituista eläkepäivistä 12-vuotiaana. Tänään Ape ja Hannu ovat jännittävän paikan edessä, sillä kadut, joilla opastuskoe suoritetaan, ovat kaksikolle tuttuja. Siitä voi Hannun mukaan olla sekä hyötyä että haittaa, sillä usein tutussa ympäristössä koirakko saattaa kuvitella tietävänsä enemmän, kuin todellisuudessa tietäkään. Muru hukkaa suunnan Tuusulasta Nokialle kisaamaan saapuneella Virpi Paanasella ja koirallaan Murulla tätä ongelmaa ei ole, mutta koirakon lähdettyä radalle ratamestarina toimiva Reima Nuutinen huomaa heti erään poikkeuksellisen asian. Nokian keskusta on niin hiljainen, että koira on hieman hämmentynyt. Muru kurkistelee taakseen ja yrittää ohjata käyttäjänsä suoran tien sijasta vasemmalle, toisin sanoen se hukkaa suunnanpidon. Takaa lähestyvää ohikulkijaakin se vilkuilee, vaikkei saisi. Kun opaskoiralla on valjaat päällä, se on työtehtävissä eikä saisi kiinnittää huomiota ympärillä tapahtuviin asioihin. Aivan niin kuin ohikulkijatkaan eivät saisi kiinnittää huomiota töissä olevaan opaskoiraan. Käyttäjältä voi toki aina kysyä, saako koiraa lähestyä. Erityisen tärkeää on huikata koiran kanssa kulkevalle näkövammaiselle jotakin silloin, jos itse lähestyy koirakkoa oman koiran kanssa. Nyt nimittäin Muruakin alkaa kiinnostaa ohi kulkeva koira, sillä Paananen ei ole ehtinyt antaa sille ajoissa käskyä. Tiukka käskysana palauttaa kuitenkin Murun ruotuun, ja matka saa jatkua. Poutunpuistossa testataan luoksetuloa vapaudesta, ja siitä Muru suoriutuu vain pienin harha-askelin. Noutotehtävässä, jossa maahan pudotetaan Paanasen myssy, tuomari joutuu hieman avittamaan sitä. Mutta tienhaarojen ja katureunojen ilmaisemisesta se suoriutuu hienosti, vaikka Poutunpuistosta Tuuliharjunkadulle noustessa tuleekin eteen tenkkapoo. Suojatien merkki on näet niin sivussa, ettei koira huomaa sitä, ja kun rotvalliakaan ei ole, se ei huomaa pysähtyä. Katso video Virpin ja Murun suorituksesta. Ennätyksen tuomaa riemua Pirkkalaistorin liikekeskuksen aulan paikallaan olo -tehtävässäkin Muru saa loistaa. Se odottaa tyynesti vaaditut viisi minuuttia piiloon mennyttä käyttäjäänsä, ja saa Virpiltä kehut. Vielä suuremmat riemun rutistukset se saa muutaman minuutin päästä, kun suoritus päättyy ja Hanhilampi kertoo huomionsa ja julkistaa pisteet. Opastamisesta liikenteessä Muru saa 179 pistettä, ja hallintaliikkeistä myönnetään 81 pistettä. Kaikkiaan 260 pistettä, ja se on koirakon ennätys. Tästä on hyvä jatkaa ja lähteä juhlimaan Murun 5-vuotissyntymäpäiviä.