Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Lukija muistelee: Linnavuorella on tehty vesuritöitä 1960-luvulla

Nokian Uutisissa ilmestyi 1. kesäkuuta (NU.fi 28.5.) juttu retkestä Nokian Linnavuoressa sijaitsevalle Linnavuorelle. Lehden lukija Jarmo Mäkinen soitti toimitukseen kertoakseen oman muistonsa alueelta. –Jutussa kerrottiin, että alueen vanha metsä on saanut olla luonnon tilassa kirveen koskematta 1940-luvulta alkaen. Ainakin vesurilla lakea on käsitelty sen jälkeenkin. Olen itse ollut kesäpoikana siistimässä taimista linnoituksen vallituksia ja vuoren satula-aluetta vuonna 1961. Yhden tammen taimen säästin, koska en halunnut niin harvinaisen puun taimea katkaista. Olisi kiva tietää, vieläkö puu kasvaa siellä tänä päivänä. –Vesuritöiden tarkka päivämääräkin on jäänyt mieleen. Se oli 8.7. Tämä johtuu siitä, että töitä tehdessäni katselin insinööri Toivo Kaarion kehittämän ilmatyynyaluksen eli pintaliitäjän ensimmäistä testiajoa Jokisjärvellä. Ajo päättyi törmäykseen moottoriveneen kanssa. Onnettomuudessa kuoli moottoriveneen kyydissä ollut nainen. Mäkinen kertoo, että tuohon aikaan Valmetilla oli töissä metsänhoitaja ja työnjohtaja, joiden tehtävä oli huolehtia tehtaan ympäristöstä.