Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone Vaalit

Kauppias kolmannessa polvessa: "Moni mieltää meidät edelleen pelkäksi maalikaupaksi, mutta nimeä en vaihda"

Viime vuonna Nokian katukuvassa koettiin yksi historiallinen hetki, kun Yrittäjäkadun loppupää siirtyi pari sataa metriä kirkolle päin. Samalla suljettiin valtatien puolelta risteys, josta ennen vanhaan puikahdettiin Nokian Värin pihaan. Kukapa nokialainen ei tätä muistaisi, olihan siitä kuljettu jo yli 40 vuoden ajan? Elettiin näet vuotta 1975, kun Nokian Väri muutti Kauppakadun päästä upouusiin tiloihinsa nykyiselle paikalleen. Paljon oli muuttunut siitä, kun Harjulle oli perustettu vuonna 1948 ihkaoikea nokialainen maalikauppa. Nykyään Nokian Värin pihaan puikahdetaan Prisman puolelta. Ja paljon on muuttunut näissäkin 24 vuodessa, joiden ajan Marko Vuorinen on pyörittänyt myymälää. Jos vielä 1990-luvulla valikoimissa ja omasta varastosta heti mukana saatavana oli muutama kymmenen laattamallia, nykyään niitä on monta sataa. Vuorinen muistelee 2000-luvun alkupuolen olleen murroksen aikaa, niin sanottua lentokeliä, jolloin rakentamisbuumi nosti päätään ja asiakkaat alkoivat vaatia erilaisia tuotteita. Tänä päivänä monilla maahantuojilla on itsellään valtavat varastot, joista tuotteet pystytään toimittamaan asiakkaalle vaikkapa tilausta seuraavana päivänä. Tuotevalikoimien kasvaessa ja verkkokauppojen lisääntyessä myös kilpailu alalla on lisääntynyt, mutta samaan aikaan esimerkiksi ratkaisumyynnin mahdollisuudet ovat lisääntyneet. –Tekninen osaaminen on meillä osa myyntityötä. Se tarkoittaa tuotetuntemusta muun muassa siinä, mitkä tuotteet sopivat yhteen ja millaisia kokonaisuuksia niistä voidaan rakentaa. Isä-Tapsa auttelee aina silloin tällöin Marko Vuorinen on valmistunut vuonna 1993 pintakäsittelyteknikoksi. Jo tuolloin hänelle oli selvää, että armeijan jälkeen hän siirtyy perheyritykseen jatkamaan isovanhempiensa alullepanemaa yritystarinaa. Ei siksi, että siihen olisivat vanhemmat patistaneet, vaan siksi, että hän oli ehtinyt kasvaa siihen jo kiinni. Töitä tehtiin monta vuotta kahdessa polvessa, mutta jokusia vuosia sitten Vuorisen vanhemmat jäivät nauttimaan eläkepäivistä. Käyhän isä-Tapsa toki vieläkin pyydettäessä auttelemassa, mutta käytännössä arki sujuu Vuorisen vaimon Jonnan sekä kahden vakituisen työntekijän voimin. Toki, ovathan Vuorisen perheen kouluikäiset lapsetkin jo tottuneet kirmaamaan hyllyjen väleissä, mutta vasta muutaman vuoden päästä nähdään, haluaako heistä jompikumpi astua jonakin päivänä isänsä saappaisiin. –Se on sitten täysin heistä itsestään kiinni. Toistaiseksi suunnittelen tulevaisuutta lähinnä sen mukaan, mihin ala näyttäisi olevan menossa. Meillä on vakaa konsepti, mutta suunnittelupuoleen ja entistä kokonaisvaltaisimpiin ratkaisuihin ala on kallistumassa. "Nimeä en vaihda" Yksi asia on kuitenkin sellainen, mikä on pysynyt samanlaisena jo 70 vuoden ajan ja pysyy varmasti vielä seuraavatkin vuosikymmenet. Kun puhutaan kodin pintamateriaaleista, kuvat eivät kerro niitä kuuluisia tuhatta sanaa. Oli kyse sitten laatoista, tapeteista, maaleista tai mistä tahansa muusta, materiaaleja on päästävä tunnustelemaan ja hypistelemään. –Moni mieltää meidät edelleen pelkäksi maalikaupaksi, vaikka sisustuskauppa olisi ehkä oikeampi termi. Osittain se voi tietenkin johtua nimestä, Nokian Väristä, mutta sitä en vaihda. Onhan se ollut hyvä jo 70 vuotta. Nokialainen perheyritys. Kolmannen polven kauppiaana toimii Marko Vuorinen vaimonsa Jonnan kanssa. Myymälässä työskentelee heidän lisäkseen kaksi vakituista työntekijää. Nokian Väristä löytyy ratkaisut rakentamiseen ja sisustamiseen sekä kodin pintojen kunnostamiseen. Lisäksi Värisilmä-ketjuun kuuluva yritys myy auto- ja teollisuusmaaleja. Nokian Väri avattiin "harjulle" 11. kesäkuuta 1948. Myöhemmin myymälä toimi Kauppakadun ja Härkitien kulmauksessa. Vuonna 1975 yritykselle rakennettiin Yrittäjäkadun ja Nokian valtatien risteykseen oma kiinteistö, jossa myymälä toimii edelleen.