Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

NB-Teamin kausi päättyi komeasti pronssiin

Jälleen yksi biljardikausi on saatu päätökseen ja kesäloma paikallaan. Nokian Biljardia edustava joukkue NB-Team pärjäsi mukavasti kaudella 2017–2018. Sarjassa pelasi 15 joukkuetta, ja NB-Teamin sijoitus runkosarjassa oli lopulta viides. Sarja alkoi nokialaisilta paremmin kuin hyvin, sillä lokakuussa joukkue oli sarjassa ykkösenä saldolla kolme voittoa kolmesta ottelusta. Marraskuussa, ennen joulutaukoa, joukkue nousi sarjakakkoseksi. Taskussa oli 10 ottelua, 8 voittoa, yksi tasapeli ja yksi häviö. Pirkanmaan alueella pelattavassa sarjassa on kolme sarjatasoa: Mestaruussarja, 1. divisioona ja 2. divisioona. Joukkueita on kaikkiaan yli 50 ja pelaajia noin 450 kappaletta. Nokian ja Tampereen lisäksi joukkueita löytyy Ylöjärveltä, Pirkkalasta, Kangasalta, Lempäälästä, Toijalasta ja Valkeakoskelta. Kevätkaudella nokialaisille alkoi sattua lipsahduksia. NB-Teamin tasapelit ja häviöt lisääntyivät yksi toisensa jälkeen, kun muut joukkueet skarppasivat liigafinaalien lähestyessä. Viidentoista joukkueen sarjasta kahdeksan pääsee liigafinaaliin, jossa pelataan cup-muotoisesti. Edellisellä kaudella nokialaisten sijoitus runkosarjassa oli kymmenes, tällä kaudella viides. Tuttuja konkareita ja uusia lupauksia Joukkueessa pelasi vuosien varrelta tutuiksi tulleet Kari Saarinen , Rami Mäkelä , Olavi Virta , Jarno Haapasaari , Heikki Moilanen , Ari Saarinen , Simo Leppänen ja Markus Ruohonen . Uusina pelaajina mukana olivat Lavi Virk , Pasi Ahonen ja juniori-ikäinen Janne Leponiemi . Nuoret siivittivät panoksillaan joukkuetta hyvälle sijoitukselle. Liigafinaali pelattiin lauantaina 19. toukokuuta Tampereella. NB-Team voitti ensimmäisen pelinsä hyvän latauksen ansiosta melko helposti. Seuraavan pelin panoksena oli finaalipaikka. Nokialaiset joutuivat tyytymään pronssipeliin, mutta se ei surettanut pelaajia. Ensimmäinen voittopeli oli jo enemmän, kuin joukkue oli uskaltanut odottaa. NB-Team vei tiukan ja jännittävän pronssipelin ja niinpä joukkue sai kotiin viemisiksi komean pystin. Joukkue lähtee kesätauolle tyytyväisin mielin ja aloittavan valmistautumisen uuteen liigakauteen kesän jälkeen.