Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Viime viikonloppu jätti syviä jälkiä sydämeeni

Kurkistaa jos voisi sielun syvyyteen, niin kahta samanlaista eipä ois. Ken katsoo kauneuteen eikä hyvyyteen, häneltä monta ystävyyttä jääkin pois. Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeää… Näin lauloi Mertsi Palmroth lauantaina Kerholassa Hempan Pumpun säestämänä suoraan läsnäolijoiden sydämiin. Yhtyeen ja Mertsin 40-vuotisjuhlakonsertti oli täynnä toinen toistaan vahvempia tulkintoja ikivihreistä sävelmistä. Mertsin ääni on rakas minulle jo lapsuudesta. Meillä oli kotona Hempan Pumpun kasetti, Orvokkeja äidille. Kasetin nimikappaleen sanat muistan edelleen melko tarkkaan vielä vuosikymmenten jälkeen. Mertsin tulkinta koskettaa suoraan sieluun aitoudellaan, puhtaudellaan ja voimallaan. Musiikilla on uskomaton voima ja vaikutus ihmiseen ja ihmisten välillä. Hempan Pumppu tekee arvokasta työtä ennakkoluulojen hälventämiseksi kehitysvammaisia ihmisiä kohtaan. Orkesterin jäsenet nauttivat silmin nähden esiintymisestä ja jokaisella oli oma tärkeä roolinsa: klavesit ja triangelit soivat juuri ajallaan, basso ja rummut rytmittivät sävelien kulkua ja tamburiinin soittajan iskutarkkuus haki vertaistaan. Yhdistävä ja voimaannutta musiikki tuntui kaikkialla. Seuraavana päivänä ollessani lapseni ja mieheni kanssa Poutunpuistossa meille tuli juttelemaan kehitysvammainen nuori mies. Mies kertoi meille, kuinka usein perheet ja lapset lähtevät pois puistosta, kun hän tulee paikalle ja yrittää jutella heille. Mies tietää sen johtuvan siitä, että hän on kehitysvammainen – hän näyttää ja kuulostaa erilaiselta kuin suurin osa puistossa kävijöistä. Olen iloinen, että saimme tutustua häneen ja jakaa hetken hänen kanssaan kauniissa kesäillassa. Mies on monella tavalla ihan samanlainen ihminen kuin moni muukin – hän ei pidä kovasta melusta, mutta hän pitää ihmisistä ja eläimistä ja kaipaa seuraa – ihan niin kuin moni muukin meistä. Aito kohtaaminen ja kuunteleminen on tärkeää ja joskus kohtaamiset jättävät sydämeen syvemmän jäljen kuin olisi kuvitellut. Viikonlopusta jäi minun sydämeeni monta jälkeä ja päällimmäisenä kaikuu jokainen ihminen on laulun arvoinen . "Musiikilla on uskomaton voima ja vaikutus ihmiseen."