Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö

Pääkirjoitus: Liikenne on ennen kaikkea yhteispeliä

Nokialla sattui viime viikolla ikävä liikenneonnettomuus, kun polkupyöräilijä loukkaantui törmättyään henkilöautoon jätettyään noudattamatta väistämisvelvollisuutta. Pyöräilijä oli poliisin mukaan ylittänyt suojatien kovaa vauhtia, vaikka tämän olisi pitänyt väistää autoa. Liikenteessä näkee vastaavia tilanteita paljon, onneksi useimmiten ne jäävät läheltä piti -asteelle. Moni pyöräilijä tuntee valitettavan huonosti väistämisvelvollisuutensa ja muun pyöräilijöitä koskevan säännöstön. Liian usein pyöräilijät pitävät itseään jalankulkijoina, ja liikkuvat sen mukaisesti. Nokian Uutisten haastattelema autokoulunopettaja osui naulan kantaan sanoessaan, että pyöräilijöiden lisäksi myöskään autoilijat eivät tunne pyöräilysääntöjä. Pyöräily on mitä ilmeisimmin liikenteessä edelleen sen verran eksoottinen ilmiö, että sen kohdalla noudatetaan viidakon liikennelakeja. Kovin pitkään näin ei voi jatkua. Pyöräilyn suosio on kasvanut suurissa kaupungeissa jo vuosikausia, ja kaupunkiseutujen kasvamisen myötä ilmiö saavuttaa ennemmin tai myöhemmin Nokiankin. Näin ollen kaikkien liikenteen käyttäjien pitää tulla entistä paremmin toimeen. Eri liikennemuotojen käyttäjien välinen kyräily ja nokittelu joutaa historiaan. Liikenne on nimittäin ennen kaikkea yhteispeliä. Säännöt pitää osata ja niitä pitää noudattaa, mutta sen lisäksi jokaisen pitää ennakoida ja joustaa.