Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Kolumni: Jos aika olisi ajatonta

Kevät saa ihmiset tekemään ihan käsittämättömiä juttuja. Ensinnäkin, heitä on yhtäkkiä putkahtanut esiin kuin muurahaisia maan sisästä. Talvi on ilmeisesti ollut pitkä ja unet maittaneet, ja nyt säntäillään sinne sun tänne puolialastomina ja puoliksi sokaistuneina siitä, että valo on täällä. Nyt pitää häärätä, ennen kuin se loppuu. Kohtahan on jo juhannus, ja sitten onkin jo joulu. Ja taas juhannus. Apuva. Ihailen ihmisiä, joiden hääräämisestä seuraa jonkinlainen upea lopputulos. Kymmenen mottia klapeja viivasuorassa pinossa, putipuhtaana hohtavat ikkunat, pesuaineelta tuoksuvat talvivaatteet somasti omiin laatikoihinsa pakattuna. Upouusi terassilaudoitus ja sen päällä astetta parempi hiiligrilli. Pölytön, elintärkeistä muistilapuista ja papereista (toisin sanoen turhasta roinasta) putsattu työpöytä, maailmaa ravisteleva tutkimustyö. Aurinkoisella kävelylenkillä tuuletettu pää, jonka sisällä ajatuksilla on oikeasti tilaa temmeltää. Ihminen on laumaeläin, ja itsellekin tulee pakonomainen tarve häärätä. Se on ohimenevä, hetkellinen vaihe, joka toistuu tietyin väliajoin. Ja aina se on yhtä tyhjän kanssa. Se on yleensä sellaista päämäärätöntä nyppimistä ja tavaroiden siirtelyä paikasta toiseen, ja sitten taas takaisin. Kun ei sille hommalle ole oikeastaan mitään tarvetta tai syytä, ja vielä vähemmän suunnitelmaa. Se on sitä touhukkuutta. Tehdään koko ajan jotain, täysillä ja ihan tekemisen ilosta, ja sitten huomataan, että loppupiste on ihan sama kuin alkupiste. Mitään ei ole saatu aikaiseksi, mutta aikaa on mennyt tunti- tai päiväkaupalla. Toisille aika on se ratkaiseva tekijä, työn merkityksen mittari. Päiviä kestänyt urakka, vaikkei näkyvää lopputulosta olisikaan, antaa aiheen taputtaa itseään olalle. Tai sitten on oltava nopea. Jos päivän urakasta selviytyy minuutissa, saa taas olla ylpeä itsestään. Ehkä tuli vähän hutiloitua, mutta ei hätää. Jos sen joku huomaa, korjatkoon jäljet. Itsellä ei ainakaan ole sellaiseen aikaa. Aika on suhteellista. Toisilla sitä joko on tai ei ole. Toiset osaavat käyttää sitä paremmin, venyttää ja muotoilla sitä. Se vaatii suunnitelmallisuutta, kokonaisuuden hahmottamista, eri kanteilta katsomista, ajattelemista. Pysähtymistä. Harmi vain, ettei sellaiselle ole "tässä hektisessä arjessa" enää juurikaan aikaa. Tai ainakaan sillä ajalla ei ole arvoa. "Itsellekin tulee pakonomainen tarve häärätä."