Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nokian KrP luottaa tulevallakin kaudella koutsikolmikkoonsa

Nokian KrP jatkaa myös kaudella 2018–19 samalla valmennustiimillä, kuin vielä menossa olevalla kaudella. Päävalmentajana jatkaa ensimmäistä kauttaan parhaillaan Näädissä toimiva Jarmo Härmä ja apunaan Jaakko Inha sekä Mika Myllyniemi . –Fysiikkavalmennuksessa erinomaista työtä edelliset kaksi kautta tehnyt Markku Köykkä saatiin pidettyä myös edelleen remmissä, joten lähtökohdat seuraavaa kautta kohti näyttää tältäkin osin valoisilta, kertoo manager Marko Salmela . Salmelalla oli selvät sävelet valmennukseen. –Halusin ehdottomasti, että saamme jatkaa kokonaan samalla valmennustiimillä kuin tällä kaudella. Tässä on erinomainen ja toimiva sekoitus kokemusta, rohkeutta, osaamista kuin pelaajalähtöistä valmentamista. Valmentajat tulevat hyvin toimeen keskenään ja se huokuu myös joukkueeseen.