Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Älä hauku manneksi!

Nuori nainen pukee ensi kertaa kansanpuvun ylleen. Musta samettihame ja vaalea, pitsikoristeltu röijy sekä kalliit suvun äitien kantamat korut saavat tytön tuntemaan itsensä tärkeäksi, heijastamaan kulttuurista identiteettiään – romaniuttaan. Kaupassa hän tuntee silmät selässään. Ennakkoluulo tarttuu katseesta toiseen. Romaniasuista henkilöä tuijotetaan siksi, että joku tuon neidon näköinen on joskus varastanut. Niin varmasti onkin, vaan eivät kaikki! Vuonna 2000 uudistuneen perustuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Tästä huolimatta nykyromani kohtaa jatkuvasti sitä samaa syrjintää, jota hänen esivanhempansa ovat joutuneet sietämään. Asuinolot tosin kohentuivat ”jo” 1970-luvulla, mutta vaikka oikeudellinen tasa-arvo on kirjattu lakiin, täydellinen yhdenvertaisuus väreilee vielä tuulena ilmassa. Edellä mainitun tytön isovaari, kuten muutkin suvun miehet, sotivat isänmaansa puolesta valtaväestön rinnalla. Kaikki kansanryhmät saivat Suomen kansalaisuuden maamme itsenäistyttyä sata vuotta sitten. Silti romanit suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle. Ennakkoluuloja! Vääriä uskomuksia! Rasismia! Nuorelle mielelle käsittämättömiä asioita, joiden seassa pitää rakentaa itsetunto ja tulla jotenkin toimeen valtaväestön piirtämän näkymättömän rajan hetteiköllä. Jotta romani saisi työpaikan – tai edes mahdollisuuden haastatteluun – hänen pitäisi olla moninkertaisesti kantasuomalaista parempi. Kysytään koulutusta. Kysyykö kukaan, mitä unelmia romaninuorella on? Sunnuntaina vietetään romanien kansallispäivää. Mutta mikään tapahtuma, missä kerrotaan vain tietyn joukon erityispiirteistä, ei osu maaliin. Esiin pitää ottaa ihmisten samankaltaisuus. Mitä, jos tuon päivän kunniaksi avaisit omalta osaltasi oven yhdenvertaiseen yhteiskuntaan: tervehtisit seuraavaa vastaantulevaa romania? Tai vain katsoisit silmiin ja hymyilisit? ”Romanit suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle.”