Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Sympaattinen oman tiensä kulkija – Legendaarinen kyläbaari on kuin uusi yrittäjänsä

Jylhän mäen päällä Siuronkalliolla kirkonkellotkin innostuvat kumahtamaan samaan aikaan, kun Tuomas Järvinen avaa ensimmäistä kertaa baarinsa ovet. On tätä toki osattu odottaakin, sillä koskenpartaalla asiasta on kuiskailtu jo pitkään. Ja onhan se viime vuosina Koski-Baarin ilmeessäkin näkynyt, tiskin takaa kyläläisille tutuksi tulleen "Jampan" kädenjälki. Yksi sormi piirtää kuvaa kotoisasta kohtauspaikasta, toinen perinteitä ylläpitävästä mutta samalla yllättävästä ruoka- ja olutkulttuurista, kolmas kerran-elämässä-kokemuksia tarjoilevista musiikkielämyksistä. Neljännessä sormessa viipyilee ajan antaminen ajattomille, viidennessä asustavat vanhat viisaudet. –Olen otettu siitä, että saan jatkaa vuonna 1959 alkanutta baariperinnettä ja viedä sitä eteenpäin. Ravintolakulttuurimme tarvitsee pieniä ja sympaattisia oman tien kulkijoita, vähän sellaista undergroundia, josta ihmiset voivat löytää yllätyksiä ja ihastua, Järvinen sanoo. Klubilta kyläkuppilaan Äänessä on aimo annos kokemuksen tuomaa vakuuttavuutta. Juuri näin Järviselle itselleenkin kävi, kun auton renkaat kuutisen vuotta sitten puraisivat ensimmäistä kertaa siurolaista asvalttia. Ei Siuro ollut tuolloin edes varteenotettava vaihtoehto, mistä unelmien taloprojekti voisi löytyä, mutta tulipahan lähdettyä ajelemaan. Tampereen keskustan tuntumassa asuvalle Siuronkoski oli kuin sukellus pumpuliin. Paikka yllätti, ja sai ihastumaan. –Kiertelimme muuton jälkeen paljon tässä kylillä ja katselin silloin jo, että onpas tuossa mukavan näköinen kuppila. Niinpä ujuttauduin vähän vakoilemaan, hän nauraa. Järvinen työskenteli tuohon aikaan Tullikamarin Klubilla, ja kuinkas sattuikaan, nämä kaksi ravintelia käyttivät samaa ovimiespalvelua. Hän kaivoi oman järjestysmieskorttinsa esiin, anoi viikonlopun vapaaksi "leipätyöstään" ja pyysi päästä ovimiesvuoroon Siuroon. Näin kävikin. Ennen pitkää Järvinen löysi itsensä Koski-Baarin tiskin takaa. Olihan siinä jo silloin sellainen täky, että Koski-Baarin silloinen yrittäjä vihjaili baarinpitäjän pestin avautuvan lähivuosina. Mutta yhtä suuri vetovoima oli paikan kyläbaarihengessä, lupsakassa ilmapiirissä, ja tietenkin paikallisissa ihmisissä. –Oman baarin perustaminen oli pyörinyt mielessä siitä asti, kun lähdin ravintola-alalle. Tai oikeastaan päädyin, sillä se sopi niin hyvin musahommien kanssa yhteen. Joustavat työajat ja työpaikka, jossa bändit muutenkin viihtyvät, sitä se kai oli. Tilaa jäi sopivasti omille projekteille, Abduktiolle ja Wastedille, joiden riveissä keikkailtiin ja levytettiin kovalla tahdilla yli vuosikymmenen ajan. Ja Järvisen isä oli vihainen. Mutta ei bänditouhuista, ei suinkaan, vaan poikansa uravalinnasta. Ravintola-alan konkarina hän oli sitä mieltä, että kun valkolakkikin on pojalla kourassa, olisi helpompiakin polkuja ollut olemassa. –Kyllä isä nyt käy auttelemassa, joten on se homma tässä vuosien varrella jo tasoittunut. Ruoka on aina ollut meille iso yhteinen juttu, sellainen monipuolisuus ja kokeilemisen halu. Meidän perheessä oli aina oltava ruoka-aikaan kotona. Kotimaiset kunniaan Tästä verenperinnöstä, paikallisuudella höystettynä, on osa nyt painettuna ravintolan ruokalistaan. Sitten on vielä se palanpainikepuoli. Jampan aikana Koski-Baarilla vierailleet lienevät huomanneen, että olutkulttuuri kotimaisine pienpanimoineen on raivannut itselleen vankan jalansijan muiden antimien joukosta. Siihen saamme selityksen, kunhan palaamme ensin 2000-luvun alkuvuosiin, Klubille ja Tummien oluiden torille. Järvinen oli tehnyt opinnäytetyönsä oluiden panemisesta ja aloittanut tarjoilijan työt Klubilla, joten hänelle sopi paikka pienpanimotiskillä kuin kantavierre kattilaan. Innostus on säilynyt tähän päivään, eikä vähintään siitä syystä, että hän on saanut työskennellä olutkulttuuria arvostavissa ravintoloissa. –Pidän sellaisista asioista, joita ei välttämättä lähdetä varta vasten hakemaan, mutta jotka yllättävät iloisesti. Tiedän kerääväni itselleni paineita, sillä haluan vastata asiakkaiden odotuksiin, mutta edetään pienin askelin. Eihän baaria voi koskaan saada valmiiksi, sillä sen pitää elää ihmisten mukana.