Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pyryn B2 kuudes lopputurnauksessa nuorten Mestiksessä

Nuorten Mestiksen B2-lopputurnaus pelattiin viikonvaihteessa Karstulassa kuuden joukkueen voimin. Pyry aloitti lauantaina ottelulla Viikingit-joukkuetta vastaan. Kahden erän kamppailu päättyi pistejakoon maalein 1–1. Pyryn maalin teki Saku Hautamäki . Ottelu oli koko ajan pyryläisten hallintaa, sillä maalivahtien torjunnat olivat 13–32. Sami Nieminen oli Pyryn maalilla. Päivän toisessa ottelussa maalinteko oli vaikeaa Pyrylle. Cowboysit vei voiton maalein 3–2. Jesse Nyppeli ja Miro Kokkinen viimeistelivät Pyryn maalit. Cowboysien maalivahti torjui peräti 51 laukausta ja Pyryn maalivahdin Jere Haapalan torjuntamäärä oli 16. Näin Pyry joutui sunnuntaiseen otteluun sijoista 5–6. Tuossa ottelussa vastaan luisteli kalakukkojen kaupungista Kalpa. Kuopiolaiset hallitsivat ottelua ja veivätkin sen maalein 5–3. Pyryn maalareina olivat Saku Hautamäki, Jesse Nyppeli ja Aku Käkilehto . U torjui Pyryn maalilla 47 kertaa, kun puoliksi Kalpan maalivahdit torjuivat yhteensä 26 laukausta. Sijoitusotteluissa pelattiin kolme erää. Ottelu oli jäähyrikas, sillä Kalpalle tuli 69 ja Pyrylle 71 minuuttia. Mestis-mestaruuden vei Viikingit. TPS otti hopeaa ja pronssia sai Cowboys. Blues jäi neljänneksi.