Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Yksinäisyys vai tylsempi työ?

Yksinäisyys on häpeällinen tunne. Ei ole oikein ketään, kenen kanssa tehdä kaikenlaista hauskaa tai jutella siitä, mitä päässä liikkuu. Tulee olo, että ei oikein kuulu mihinkään eikä tule nähdyksi omana itsenään. Arviolta jopa viidesosa suomalaisista kokee joskus yksinäisyyttä. Onhan se suomalaiselle kiusallista myöntää, mutta nostaisin käteni ylös kysyttäessä, kuka tuntee itsensä aika ajoin yksinäiseksi. Kyllä minä niin monesti tunnen. Tästä huolimatta pitäisin itseäni luultavasti vastikään julkaistun, tuoreen YK:n kansainvälisen onnellisuusraportin kriteerien mukaisesti onnellisena. Ulkoisesti minulla, maailman onnellisimmassa maassa elävällä, on kaikki aika hyvin. Terveys kohdillaan, vapautta tehdä kaikenlaisia ratkaisuja elämässäni, korkea elinajanodote, hyvinvointiyhteiskunta tarvittaessa tukiverkkona ja niin edelleen. Silti koen itseni toisinaan muuten vain onnettomaksi. Olen kuitenkin huomannut piristyväni merkittävästi tavattuani muualla asuvaa ystävää tai kaukana majailevia perheenjäseniä. Jopa orastavan flunssan oireet ovat kaikonneet kaverin seurassa vietetyn laatuajan jäljiltä. Hetken aikaa olen kokenut olevani osa jotain suurempaa ja jotenkin tavallista enemmän olemassa. Voisiko olla niin, että suomalaisessa elämäntyylissä on jotain pielessä? Yhteiskunnan perusrakenteet ja toiminta ovat verrattain kunnossa, mutta laadukkaille ihmissuhteille ei ole riittävästi tilaa. Omaa ikäluokkaani vaivaavat toki ruuhkavuodet, jolloin perhe-elämän ja työn väliin ei juuri jää aikaa sosialisoinnille. Mutta yksinäisyydestä eivät kärsi vain kolmekymppiset, vaan myös nuoret, opiskelijat, keski-ikäiset ja vanhukset. Omassa tapauksessani yksinäisyyttä selittäviin tekijöihin lukeutuu jatkuva töiden ja opintojen perässä muuttaminen. Aikuisena olen muuttanut 12 eri paikkakunnalle ja välillä ulkomaillekin asti. Ystäviä on aina löytynyt, mutta kyllähän ne siteet katkeavat, jos edessä on jälleen muutto muualle ja välimatka kasvaa satoihin kilometreihin. Olisi hienoa, jos päättäjät yhteiskuntaa kehittäessään ottaisivat huomioon myös yksinäisyyden vähentämisen. Onnellisuuteen ei tarvita huippupalkkaa, kunhan ihmiset valtaosin viihtyvät arjessaan. Toivottavasti mielenrauha ja hyvä olo korvaavat hiljalleen nykyisen suorittamisen ja paremmuuden tavoittelun ilmapiirin. "Hetken aikaa olen kokenut olevani osa jotain suurempaa."