Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kilpaponista tulee synttäriratsu – tottijärveläisten nuorten poniharrasteesta syntyi yritys

"Onko lapsesi haaveillut ratsastamisesta, mutta harrastuksen aloittaminen tuntuu liian kalliilta? Ei hätää, tule ensin kokeilemaan ponilla." Tähän tyyliin voisivat Nuori yrittäjä -kurssia Emäkosken koululla käyvät Iina Rantanen ja Elina Nummelin markkinoida elokuussa startannutta yritystään. Kasiluokkalaiset nuoret naiset kauppaavat kurssilla perustetussa ja vuoden ajan toimivassa Iner-nimisessä firmassaan ponisynttäreitä. Ympäristönä syntymäpäiväjuhlilla on Rantasen talli Tottijärvellä Levontien perällä. Tytöillä on tallilla tavattaessa topakka ja tottunut ote tekemiseen. Ovathan he pienestä pitäen harrastaneet poneja. Rantanen esimerkiksi sai ensimmäisen poninsa 9-vuotiaana ja hoitaa nykyisin kahta poniaan itse. Hän matkaa myös esteratsastamassa ympäri Suomea ja tavoitteena on menestyä kaikissa poniluokissa. Ensi vuoden jälkeen olisi tarkoituksena siirtyä hevosratsastuksen pariin. Nummelin puolestaan aloitti ratsastuskoulun samoihin aikoihin kuin koulun ja on hoitanut vuoden ajan muutamaa vuokraponia. Tytöt ovat jo myyneet yrityksensä kautta useita puolen tunnin talutusratsastuksia Rantasen omistaman Solo -ponin selässä. Suurimmalla osalla asiakkaista ei ole ollut aiempaa ratsastuskokemusta. Silti parivuotiasta ratsastajaa lukuun ottamatta kaikki ovat päässeet kokeilemaan raviaskelta. Ravia ennen ratsastajan on saatava poni pysähtymään ja kääntymään. Se ei näytä olevan vaikea temppu. Solo on 21-vuotiaana jo rauhallinen ja tekee ratsastusaitauksessa vaivattoman oloisesti kaiken pyydetyn. Vuoden lopussa se jää kilpauralta eläkkeelle. Se ei säkäkorkeudeltaan noin 140-senttisenä ole ihan pieni, mutta kiltteys tekee siitä helpon ratsun. Parin tunnin synttäriratsastusten pitämiseen tytöt saivat ajatuksen tamperelaisilta talleilta, joissa paketti on ilmeisesti ollut suosittu. –Ponisynttäreihin voi kuulua talutusratsastusta, poniagilitya tai ponin hoitoa. Asiakkaat saavat itse päättää, mitä haluavat pakettiin, tytöt kertovat. Ratsastaminen tapahtuu Rantasen pihalla ratsastusaitauksessa. Kypärä ja turvaliivi vain päälle ja jalkaan mielellään jo kotona kengät, joissa on korko, jotta jalkineet eivät vahingossa luiskahda jalustimista läpi. Poneilla on vakuutus omasta takaa, mutta jokainen ratsastaja on vastuussa itsestään. Ensimmäiset ponisynttärit on jo tilattu kuukauden päähän. Tytöillä on edessä ala-asteikäisen juhlien järjestäminen kouralliselle osallistujia. Solon ohessa synttäreillä palvelee Rantasen vuotta nuoremman pikkusiskon poni Piipa . –Sen luonne sopii siihen. Oma toinen ponini olisi ollut reaktiivisempi, Rantanen kertoo. Katso video poniratsastuksen hurmasta: Korjattu 18.3. kello 10.58 sana jalas oikeaan termiin jalustin. Lisätty 18.3. kello 12.28 jutun alkuun lisätietoa Nuori yrittäjä-kurssin harjoitusyrityksen toiminnasta. "Asiakkaat saavat itse päättää, mitä haluavat pakettiin." Iina Rantanen ja Elina Nummelin Nuoret yrittäjät