Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Elämäni uhkarohkein teko

Olen kiukutellut viime aikoina erityisen paljon. Olen ollut kuin hätääntynyt pikkupentu. Vuoroin olen takertunut kiinni toiseen epätoivon vimmalla, vuoroin rähjännyt pää märkänä elämän tosiasioista. Olen katsonut vanhoja valokuvia ja vetistellyt salaa. Olen ollut pakotettu muistelemaan aikuisuuden kynnyksellä keikkuvaa itseäni. Toisaalta se on ollut varsin viihdyttävää puuhaa, toisaalta taas selkäpiitä karmivaa. Olen näet joutunut myöntämään itselleni seuraavan tosiasian. On oikeastaan ihme, että olen selvinnyt hengissä. Sen verran kuolematon vielä parikymmentä vuotta sitten kuvittelin olevani. Parikymppinen minä esimerkiksi liftaili surutta. Ennen kyytiin nousemista toki varmistin sen turvallisuuden kysymällä kuskilta: "Ethän sä ole moottorisahamurhaaja?" Kieltävän vastauksen saatuani, kapusin hyvillä mielin autoon. Joskus päätimme ystävieni kanssa taksirahan puuttuessa reippailla. Kävelimme Helsingistä kotiin Espooseen. Moottoritien laitaa pitkin matka ei edes ollut kovin pitkä. Parikymppinen minä tykkäsi myös keikkua kerrostalojen katoilla juovuspäissään. Samaten ikkunasta pää edellä roikkuminen oli hurjan hauskaa. Kun olimme retkillämme, emme paljon ilmoitellet itsestämme kotiväelle. Miksi olisimme? Mehän olimme kuitenkin fiksuja nuoria aikuisia. Esikoiseni syntymän jälkeen ymmärsin, että talojen katoilla keikkumisen aika on ohi. Sen jälkeen minusta alkoikin pikkuhiljaa kasvaa hillitön kontrollifriikki. Halusin tietää lasteni jokaiset liikkeet. Sain raivokohtauksen jo viiden minuutin myöhästymisestä. Pelkäsin hallinnan menettämistä, vaikka alitajuisesti tiesin, että enhän minä mitään hallitse. Ei minuakaan aikanaan mikään hillinnyt. Esikoiseni täytti juuri 18. Sitä minä olen kiukutellut. On vaikeaa päästää toisesta irti ja opetella luottamaan elämään. Luottamaan siihen, että vaikka nuoret aikuiset ovatkin puolijauhoisia ja suuruudenhulluja, niin sen on tarkoitettu olevan niin. Jos nuorilla olisi hysteerisen aikuisen aivot, ei kukaan tässä maailmassa uskaltaisi tehdä jotain niin uhkarohkeaa kuin perustaa perheen ja hankkia lapsia. Siihen verrattuna parikymppisten sekoilu on pientä.