Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Hartauskirjoitus: Hengenpitimiä

Aletaanko syömään? On niin kiva syödä välillä oikein isolla porukalla. Mutta hetkinen nyt, mikähän ruokalaji olisi hyvä? Suomalaisille eivät kasvikset maistu ihan suositusten mukaan, mutta lihan syöntiäkin pitäisi vähentää ympäristön vuoksi. Olisiko pasta hyvää? Ai niin, joidenkin mielestä vaaleaa vehnää ei pitäisi käyttää ollenkaan. Ehkä kvinoaa sen tilalle? Mutta ei sen lennättäminen tänne maapallon toiselta puolelta taida olla ekologista sekään. Ja voiko ruoka olla ihan marketista ostettua, vai pitäisikö olla lähiruokarenkaan kautta hankittua? Entä onko maitoteollisuudella tosiaankin salaliitto, kuten väitetään? Meidän kaikkien on pakko syödä, jos haluamme pysyä hengissä. Mutta syömiseen liittyy paljon muitakin kysymyksiä tänä päivänä. Syöminen jonkin tietyn ruokavalion mukaan voi jollekin olla keino erottautua, se voi olla osa omaa identiteettiä. Syömiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä harva voi enää välttää, toki johtopäätökset ovat kullakin erilaiset. Entistä paremmin tunnistetaan miten ruokavaliolla voidaan helpottaa monia vaivoja. Syöminen liittyy myös yhdessäoloon ja mielihyvään. Mutta siihen voi liittyä myös riippuvuutta, joillakin häpeää ja syyllisyyttä. Syöminen tuo jollekin lohtua yksinäisyyteen tai pahaan oloon. Joku taas tuntee, kuinka koko elämä on hallinnassa kun syöminen tiukkojen sääntöjen mukaan on hallinnassa. Ruoka on välttämättömyys. Mutta ihminen hyötyy toisenlaisestakin ravinnosta. Ravinnosta, joka auttaa löytämään merkityksen ja tarkoituksen elämään. Ravinnosta, joka antaa toivon. Ravinnosta, joka kertoo mihin kuulun. Suklaan syömisestä tulee hetkeksi hyvä mieli, mutta luottamus siihen että kaikkivaltias Jumala rakastaa minua, kannattelee tavalla johon Fazerin sininen ei koskaan kykene. On ruokaa ja ruokaa. On leipää ja Leipää. ”Minä olen elämän leipä” sanoo Jeesus. Hänellä on tarjota sellaista ravintoa, joka kantaa elämän kolhuissa. Jeesuksen sanat ja opetukset antavat voimaa eri tavalla kuin proteiinipatukka: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Jeesuksen oma ateria, jossa hän antaa itsensä meille lahjaksi, on ruokaa jonka jälkeen ei tarvitse potea syyllisyyttä tai häpeää, vaan joka päinvastoin vapauttaa meidän erilaisista taakoistamme. Ehtoollinen on ateria, jolla saamme anteeksi, jossa saamme yhteyden Jumalaan ja toisiimme, ja joka vie meidät lopulta ikuiseen elämään. Elämän leipä on tarjolla meille ihan jokaiselle.