Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Vanha kansa ennusti kylmien säiden jatkuvan toukokuulle asti

Vanha kansa tiesi, että jos maaliskuu syntyy pohjatuulella, seuraa kolme kylmää kuuta perätysten. Tämä ennuste ei lupaa hyvää niille, jotka haaveilevat aikaisesta keväästä. Kävi nimittäin niin, että helmikuu vaihtui maaliskuuksi koillis- ja pohjoistuulessa, ainakin Pirkkalan lentokentän säähavaintoasemalla. Jos vanhaa kansaa on uskominen, kärvistelemme kylmyydessä vielä toukokuussa. Ehkäpä jo juhannukseksi saamme odotetun kevään raekuuroineen ja pikkupakkasineen. Toisaalta saamme ehkä tänä vuonna paistatella enemmän auringossa kuin viime vuonna. Vai mitä tuumaatte tästä: "Kun on joutokeina (1. maaliskuuta) päivänpaiste ja kaunis ilma, niin tulee hyvä vuosi ja lyhyt kevät. Jos on tuisku, niin tulee pitkä kevät." Torstaina, maaliskuun ensimmäisenä ei tuiskuttanut, vaan aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta. Luvassa on siis kaikinpuolin hyvä vuosi, onnea siis teille ja lottoamaan! Vanha kansa oli myös ovelaa porukkaa. Sanontoja näet löytyi vähän niin kuin joka lähtöön. Jos oli toisenlainen talvi, saatettiin tuumata, että "maaliskuu jo maata näyttää, tiet tukkii ja ojat täyttää". Tämän viikon perjantaina ja lauantaina kannattaa tarkkailla, mistä suunnasta tuulee. Vanha kansa sanoi nimittäin, että "jos tuuli on tuolloin pohjoisessa, niin on joka kuu koko kesän sinä aikana tuuli pohjoisessa, vaan jos on suvessa (etelätuulta), niin on hyvä kesä". Olen selaillut kirjaa vanhan kansan sanonnoista suurella mielenkiinnolla. Useimmat sanonnat liittyvät arjen askareisiin tai sääilmiöihin. Sanonnoilla on ollut tärkeä tehtävä: ne ovat jakaneet muistitietoa jälkeläisille ja opettaneet, mitä on pitänyt tehdä ja miten. Nykyään ammennamme ja haemme tietoa netistä ja lehdistä. Vinkit arjessa selviytymiseen ovat suosittua luettavaa. Viime viikkojen aikana emme ole voineet välttyä esimerkiksi neuvoilta siitä, miten pakkaseen pitää pukeutua. Että ihan oikein käsineet käteen ja päähine päähän! Ja että takki kiinni ja vaikka neuletta väliin! Ja ne nilkat, nekin pitäisi peittää! Vanhan kansan sanonnoista pukeutumisvinkit puuttuvat tyystin. Ehkäpä tuolloin osattiin ihan itse pähkäillä, että tuohivirsut ovat vain kesäkäytössä ja että talvisin käytetään huopatossuja, kankaista tikattuja tallukkaita ja nahkaisia pitkävartisia talvisaappaita. Vanha kansa taisi olla meitä viisaampaa.