Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pirkkalaistorin K-marketissa tapahtuu: tiloja siistitään esittelykuntoon

Pirkkalaistorin entisen K-marketin tilojen puunaus on herättänyt uteliaisuutta ohikulkijoissa. Tilojen omistajan, Aberdeen Property Fund Finland I Ky:n Senior Asset Manager Pekka Riikonen kertoo, että kyseessä eivät ole muutostyöt. –Siivoamme ja laitamme tiloja kuntoon. Poistamme Keskon rakenteita, kuten väliseinän ja elementtikylmiöitä, jotta mahdolliset vuokralaiset saisivat tiloista paremman kuvan, hän kertoo. Keskusteluja tilojen vuokraamisesta on käyty kahdenkin kiinnostuneen potentiaalisen vuokralaisen kanssa. Neuvotteluvaiheessa ei kuitenkaan tällä hetkellä olla. Riikonen arvelee, ettei tiloihin saada yhtä isoa, vaan monta pientä vuokralaista. Toiveissa olisivat ensisijaisesti suuremmat toimijat. –Tilanne ei ole tällä hetkellä toivoton. Syynä on varmaan Suomen yleisen taloustilanteen kohentuminen, Riikonen sanoo. Keskon vuokrasopimus loppuu tulevana syksynä. Kesko sulki Pirkkalaistorin K-marketin syksyllä 2015. Syynä oli lausunnon mukaan päivittäistavarakaupan tiukka kilpailutilanne ja kannattamaton liiketoiminta. Noin 3 000 neliön tilat ovat siitä lähtien olleet tyhjillään. Tilat omistaa suomalainen kiinteistörahasto Aberdeen Property Fund Finland I Ky. Tiloihin on oltu tuomassa niin kuntosalia, kauppahallia kuin kirjastoakin. Viime talvena osan tiloista vuokraamisesta neuvoteltiin merkittävän toimijan kanssa, mutta kauppoja ei lopulta syntynyt. Ehtona olisi ollut, että kiinteistörahasto olisi purkanut sopimuksen Keskon kanssa. Riikosen mukaan ratkaisu ei olisi ollut heille taloudellisesti järkevä.