Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nokian Uutisten Plan-kummiuden alusta syksyllä 10 vuotta – Kummityttö Olive voi yhä hyvin

Posti kuljetti toimitukseen vuosittaisen kirjeen, joka tällä kertaa sisältää kuvan pitkänhuiskeasta tytöstä. Hän on Nokian Uutisten kummilapsi, 14-vuotias Olive Kamerunista. Kirje on Plan International Suomen toimittama vuosiraportti kummitoiminnassa mukana oleville. Valitettavasti tytöstä otettuja valokuvia ei saa lehdessä julkaista Planin lastensuojeluohjeistuksen takia. Olisi mukava näyttää lehden lukijoillekin, että tyttö on oikeasti olemassa ja voimissaan. Kahdessa paperille tulostetussa valokuvassa seisoessaan hän näyttää hyvinvoivalta ja hoikalta. Aika on vierinyt, sillä kummisuhde alkoi vajaa kymmenen vuotta sitten. Ensimmäisen kirjeen Nokian Uutiset lähetti tytölle syksyllä 2008. Tuolloin viisivuotias Olive kävi päiväkotia, jonne kävellen taitettu matka kesti puoli tuntia. Myöhemmin koulussa Oliven lempiaine oli matematiikka. Peruskoulutaivalta vielä jatkava nuori nainen lisää nykyisin suosikkiaineidensa listalle lukemisen ja kirjoittamisen. Koulumatka kestää nyt noin 45 minuuttia. Olive on perheensä kertoman mukaan ollut terve eikä ole kärsinyt vakavammista sairauksista. Tämä onkin hyvä, sillä lähimmät terveyspalvelut sijaitsevat noin kahden tunnin matkan päässä. Myöskään tytön perheessä ei ole tapahtunut muutoksia. Olivella on viisikymppinen isä Jean ja 45-vuotias äiti Emilliene sekä 29-vuotias isosisko Chavelie . Perhe saa nyt pääasiallisen vetensä porakaivosta ja vedenhaku kestää enintään puoli tuntia. Tämä on kirjeen mukaan parannus verrattuna perheen aiemmin käyttämään veden lähteeseen. Ensimmäisessä kirjeessään Nokian Uutisille tammikuussa 2009 Olive kirjoitti: "Minä ja siskoni haemme joka päivä vettä läheisestä joesta tai kylällä olevasta kaivosta. Molempiin on alle kilometrin matka." Planin kummitoiminnassa mukana olevat saavat kuulumisia tietyltä lapselta ja tämän perheeltä. Kummilahjoituksilla kuitenkin rahoitetaan kaikenlaisia hankkeita lapsen asuinalueella. Oliven asuinalueella Bertouassa on esimerkiksi tuplattu koulutunneille osallistuvien lasten määrä viime lukuvuonna verrattuna aiempaan. Välineinä ovat olleet paikalliset radio-ohjelmat ja vertaisohjaus. Lisäksi 13 430 koulupudokasta saatiin jatkamaan opintiellä. Yli 3 500 lasta sai hoitoa malariaan ja yli 20 000 alle 5-vuotiasta rokotettiin muun muassa poliota, pneumokokkia ja tuhkarokkoa vastaan. Keski-Afrikan tasavallasta kotoisin olevat pakolaislapset ovat saaneet ruokapaketteja Planilta ja avustuskumppaneilta. Paikalliset naiset voivat saada mini-lainoja Planin ja paikallisen kumppanijärjestön tukemana. Yhteisöjä on myös valistettu lasten kautta tyttölasten opiskelun tärkeydestä.