Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Olisitko pärjännyt sata vuotta sitten? Ihmisen piti osata tehdä kaikkea, reen jalaksista saippuaan

Sata vuotta sitten ei ollut puhettakaan, että jollakulla olisi ollut peukalo keskellä kämmentä. Tai jos niin oli, siitä ei voinut puhua. –Kun nainen meni naimisiin, miniää ja morsianta arvostettiin, mitä enemmän hän osasi. Käden taidot lisäsivät myös miehen mainetta, sanoo VTM Mirja Rekola . Rekola luennoi viime viikonloppuna Pirkan opistossa siitä, millainen suomalainen arki oli sata vuotta sitten. Arki oli täynnä työtä. Periaatteessa lähes kaikki tehtiin itse reen jalaksista saippuoihin. Oppia töihin ei hankittu kursseilta tai ammattikoulusta, vaan kotona katsomalla ja perässä tekemällä. Työt oli jaettu selkeästi naisten ja miesten töihin. Puusta syntyi melkein mitä vain Koska muovia ei ollut, jokapäiväiset käyttötavarat syntyivät pääosin puusta ja miesten käsissä. Työkaluvalikoima oli kaikkea muuta kuin kattava. Pelkällä puukolla, kirveellä, taltalla, höylällä ja sahalla saatiin kuitenkin aikaan jälkeä, josta nykyihminen ei suoriutuisi ilman sorvia. Nämä taitavat suomalaiset valmistivat veneet, reet, huonekalut, astiat, pärekorit, aurat ja äkeet kaikki itse. Tuohesta taas syntyi vedenpitävät ropposet ja tuokkoset, joissa pystyi tekemään jopa uuniruokaa. Tehtiin siitä virsuja ja konttejakin, ja oivasti se taipui myös lasten leluiksi. Iltapuhdetöitä riitti. Yksi sellainen oli nahan käsittely, joka vaati tarkkuutta ja oli myös vaarallista käytettyjen kemikaalien vuoksi. Nykyihmistä ei moiseen puuhaan päästetä ilman paksuja kumihanskoja. Se oli kuitenkin yleinen kädentaito. Omien teuraseläimien, oravien ja näätien nahoista valmistettiin kotona esimerkiksi laukkuja ja hevosten valjaita. Vaikka kyläyhteisöissä olikin ammattiseppiä, miehet tekivät myös pienimuotoisia sepäntöitä. Kotona taottiin esimerkiksi nauloja ja hevosenkenkiä. Kasvista kankaaksi Naisten kädentaidoista tärkeimpinä sata vuotta sitten olivat pellavan, hampun ja villan käsittelytaidot. Esimerkiksi pellavalla oli monta käsittelyvaihetta. Kuivatuksen jälkeen pellavat rohkattiin, loukutettiin, lihdattiin ja häkilöitiin. Pellavakuitu kehrättiin langaksi rukilla. Villa karstattiin ennen kehruuta. Hamppu alkoi noina vuosina menettää merkityksensä. Edelleenkin se kelpasi kuitenkin esimerkiksi säkkikankaaksi. Langat myös värjättiin itse. Luonnonväreillä, kuten sienillä ja jäkälillä värjääminen on säilynyt tähän päivään saakka. Langoista kudottiin peitteet, lakanat, pyyhkeet, ryijyt ja täkänät. Mirja Rekola arvelee, että jokainen nainen osasi kutoa kangaspuilla. Langoista tehtiin muutakin, kuten pirtanauhoja, joita käytettiin koristeena tai somisteena. Virkkaaminen ei ollut kansanomainen tapa, vaan se kuului lähinnä yläluokalle. Sen sijaan neulominen tai kutominen puikoilla kuului joka naisen töihin. Naisten taitoihin kuului myös koruompelu. –Oli tärkeää koristella tekstiilejä. Sillä erotettiin arki juhlasta, Rekola sanoo. Syysteurastuksen jälkeen kaikilla riitti kiirettä, kun teuraseläimet haluttiin käyttää tarkkaan. Luillekin löytyi käyttöä. Niistä tai sian suolirasvasta keitettiin lipeäkiven kanssa saippuaa koko vuoden tarpeiksi.