Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Tyttöjä ja poikia

Kun sain oman lapsen, päätin jo raskausaikana, että haluan kohdata hänet yksilönä, en prinsessana tai kaivurikuskina. Se on ollut todella vaikeaa, sillä ympäristöstä stereotypioita syötetään jatkuvasti. Biologian opettajana tarkastelen mielelläni myös lapseni lajityypillistä käytöstä. Usein tulee mietittyä, miten mikäkin tapa toimisi savannilla, tai onko se tyypillistä uroksen tai naaraan toimintaa. Sukupuolisensitiivinen kasvatus alkoi kuitenkin kiinnostaa minua todenteolla, kun luin hiljattain Naisasialiitto Unionin tekemästä tutkimuksesta, jossa lastentarhanopettajia videoitiin ja huomattiin, että he kohtelevat tyttöjä ja poikia eri tavalla. Videot paljastivat, että tytöille tarjotaan enemmän avustavia tehtäviä ja pojille tarjotaan enemmän apua. Mietin välittömästi, olisiko tutkimusta mahdollista laajentaa koulumaailmaan ja voisiko näistä asioista löytyä jotain ideaa sille, miksi poikien ja tyttöjen väliset tasoerot ovat Suomen kouluissa niin suuria. Kun mietin omaa toimintaani opettajana, tajusin, että jos sitä olisi videoitu, tulos olisi luultavasti ollut aivan sama. Kokemukseni on, että autan poikia enemmän. Eri asia on, autanko poikia, siksi että he oikeasti tarvitsevat apua, vai siksi, että he ovat poikia. Joka tapauksessa tytöt saavat yrittää pidempään itsekseen. Omassa työssäni olen myös huomannut, että pojilla on kova luottamus omaan menestykseen. Kun terveystiedossa täytyy eritellä omia vahvuuksia ja heikkouksia, voi karkeasti yleistää, että pojat saavat ”vahvuudet”-sarakkeen ja tytöt ”kehitettävää”-sarakkeen täyteen. Tämä ero voi omalta osaltaan selittää sitä, mitä tutkijat ovat uumoilleet: pojat luottavat usein menestykseensä ilman aherrusta. Mutta onko tämä vain kulttuurievoluution tulos? Omassa suvussani oli vielä 60-luvulla tapana, että pojat laitettiin yliopistoon ja tytöt naimisiin. Pojat saivat sen, mikä heille silloin kuului, ilman erityistä ponnistelua. No onko sukupuolesta sitten tehtävä numero? Eikö olisi parempi, että kohtaisimme jokaisen lapsen ja nuoren ensin yksilönä ja vasta sitten, jos se ylipäätään on tarpeellista, oman sukupuolensa edustajana. Uskon, että sukupuolisensitiivisen kasvatuksen ansiosta erot tyttöjen ja poikien osaamisessa voisivat kaventua ja esimerkiksi transsukupuolisten lasten elo helpottua päiväkodissa ja koulussa. Olemme luopuneet jo monesta lajityypillisestä käytöstavasta tuhansien vuosien aikana, joten eiköhän olisi jo aika luopua myös perinteisistä sukupuolien stereotypioista.