Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ringette: NoU haki pisteet Naantalista

NoU Ringette avasi kevätkauden odotetulla voitolla SM-sarjan viimeisestä Naantalin VG-62:sta maalein 1–13 (0–4, 1–1, 0–4, 0–4). –Peli oli ailahtelevaa, oli hyviä ja huonoja jaksoja. Selvästi näkyi, että yhteisharjoittelu jäi vuodenvaihteen tienoilla vähiin, kertoo NoU:n valmentaja Jonna Satama . Puolet NoU:n joukkueesta palasi yhteiseltä Lapin matkalta peliä edeltävä päivänä. Matkasta oli kuitenkin sovittu jo ennalta. Jos kevätkauden avauksessa olisi ollut hännänhuippua kovempi vastus, olisi paluupäivääkin aikaistettu. –Syyskausi oli aika hektinen, varsinkin niille pelaajille, jotka olivat maajoukkuetouhuissa mukana. Kausi on pitkä ja ratkaisut nähdään vasta keväällä. Akkujen lataus muun kuin lajin parissa on välillä ihan paikallaan, perustelee valmentaja. Linnamäki ja Keskinen vakiinnuttivat paikkansa SM-peleissä Naantalin hallissa peli pyöri pääosin kotijoukkueen hyökkäyspäässä, mutta jäähyt sekoittivat NoU:n hyökkäyskuvioita. Kovimmassa iskussa oli Forssasta täksi kaudeksi siirtynyt Jenni Linnamäki viidellä maalilla ja kolmella maalisyötöllä. Hän vakiinnutti paikan syyskaudella edustuksessa, eikä sääntöjen mukaan enää voisikaan pelata vuodenvaihteen jälkeen rinnan Ykkössarjan pelejä. Sama tilanne on toisella nuorten maajoukkueen pelaajalla, maalivahti Oona Keskisellä (35 torjuntaa), joka torjuu renkaita vastedes vain SM-peleissä.