Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Autoilija: Miten toimit, kun edessä on satoja kiloja lihaa? – Hevosharrastajat neuvovat eläimen kohtaamisessa liikenteessä

Mikko säikähtää satojen metrien päässä maantiellä kulkevaa, heijastimella varustautunutta kävelijää ja ryntää kesken haastattelun ulos tallista. Tällaista on elämä aran, kahdeksanvuotiaan entisen ravihevosen kanssa. Tielle päästessä suomenhevonen kulkee rauhallisesti eikä hätkähdä esimerkiksi valokuvaajaa. Myös autoihin se suhtautuu pääosin maltillisesti, mutta kaikenlaiset yllättävät seikat, kuten välkkyvät valot tai poikkeavat äänet, voivat laukaista sillä pakoreaktion. Silloin se on menoa. Mikko sai myös pari viikkoa sitten negatiivisen kokemuksen tiellä liikkumisesta. –Se iskostuu tänne pikku pollaan ja sitten niitä autoja pelätään hetken aikaa vähän enemmän, sanoo Mikon omistaja Anni Lehto . Tilanteessa hevosta lähestyi kahdesta suunnasta auto ja kumpikaan ei hiljentänyt vauhtia eläimen kohdalla. Kiire päästä ensin ohi voitti tieliikennelain vaatimukset varovaisuudesta ja hidastamisesta hevosen läheisyydessä liikenteessä. Sillä kertaa ei sattunut kummempia vahinkoja, mutta hevonen on nyt säikympi ja siis myös mahdollisesti vaarallisempi autoilijoille. Sellainen on saaliseläimen luonne. –Kun tulee se negatiivinen kokemus jostain, se jää todella pitkäksi aikaa päälle, lapsesta lähtien hevosia harrastanut Lehto toteaa. Mikko on vuokralaisena Jaana Sorvaniemen pitämässä tallissa Taivalkunnassa. Tallissa majailee seitsemän muutakin hevosta ja jokainen niistä käyttää hetkellisesti maantietä päästäkseen päivittäiselle lenkille rauhallisemmille hiekkateille ja -poluille. Myös varsat totutetaan alusta alkaen liikenteessä kulkemiseen, kun maantien varrella elellään. Siihen hevosilla on lain mukaan oikeus, vaikka mielellään ratsastajat aina pystyessään kulkevatkin vähemmän liikennöityjä reittejä. –Pääsääntöisesti autoilijat ovat fiksuja, mutta sitten on niitä, jotka eivät välitä yhtään. Mielestäni autoilijan pitäisi aina ajatella, että jos tien vieressä on hevonen ratsastajineen, jopa liikennevarma hevonen saattaa pelästyä vaikkapa ojasta lähtevää lintua ja hypätä tielle, Sorvaniemi sanoo. Eikä jopa yli 600-kiloista, pelästynyttä eläintä pysäytä mikään. Sen tuhovoima on autoon osuessa sama kuin hirvellä. –Toiset autoilijat ovat kauhean rauhallisia, että saa ihan näyttää, että mene ohi, mikä on fiksua. Toiset katsovat lähinnä, jos edestä päin tulee toinen auto, että pääsevät varmasti ensin ohi. Nämä ovat onneksi harvassa, mutta ei tarvita kuin yksi tapaus, että jotain sattuu, Sorvaniemi huomauttaa. –Olisi myös hienoa, jos autoilijat pimeällä ymmärtäisivät vaihtaa lyhyet päälle vastaan tullessa. Minulla on vanhempi ori opetusmestarina varsan ajo-opetuksessa. Varsa kulki kerran pimeällä oriin perässä ja auto tuli pitkät päällä vastaan, jolloin varsa alkoi kiemurrella tiellä. Ei se autoja pelkää, kun on jo tottunut niihin, mutta valot häikäisivät sitä, hän lisää. Autoilijan olisi hyvä hallita ratsastajan antamista käsimerkeistä ainakin ylös nostettu käsi, joka tarkoittaa kehotusta pysähtyä. Silloin on järkevää pysäyttää auto, sillä hevonen on pelästynyt jotakin. –Jos moottorin joutuu sammuttamaan, ei sitä kannata myöskään startata liian pian uudelleen, Lehto jatkaa. –Kerran pari mopopoikaa tuli meitä tiellä vastaan ja Mikko säikähti mopojen ääntä. Pojat pysähtyivät järkevästi ja jopa juttelivat hevoselle, mutta kun hevonen oli ehtinyt parin metrin päähän, he lähtivät taas päristelemään. Pari kilometriä mentiin melkoista kyytiä, hän kertoo. Tieliikennelain mukaan ajoneuvon kuljettajan on noudatettava tarpeellista varovaisuutta ja käytettävä riittävän alhaista nopeutta lähestyessään tiellä olevaa hevosta. Ota katsekontakti ratsastajaan tai ohjastajaan. Jos hän nostaa käden pystyyn, pysähdy. Muuten ohita hevonen reilulla turvavälillä. Pidä riittävä välimatka ohituksen jälkeenkin. Jos vastaan on tulossa liikennettä, älä ohita. Vaihda lähivalot ohituksen ajaksi. Älä käytä äänitorvea. Älä jää ratsukon taakse turhaan odottelemaan.