Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Muuntokoulutuksilla saadaan työ ja tekijä kohtaamaan – hyvinkin nopeasti

Tammikuun alussa voimaan tuli työttömyysturvan aktiivimalli. Ajatus on sinänsä hyvä. Mallissa on kuitenkin piirteitä, jotka koetaan täysin kohtuuttomiksi. Kritiikki perustuu siihen, että tässä mallissa työnhakijaa voidaan rangaista taloudellisesti asioista, joista hän ei voi itse päättää. Työtön voi yrittää työllistyä työntekijänä tai yrittäjänä tai pyrkiä työllistymispalveluihin. Hänen vallassaan ei kuitenkaan ole päättää, onnistuuko se. Tällainen työllistymisen tie voi olla pitkä ja kivinen. Eiköhän jotain oikeasti kannustavaakin ole mahdollista tarjota. Yksi este työllisyyden paranemisen tiellä on se, etteivät tarjolla olevat työt ja työnhakijoiden osaaminen kohtaa. Kyse on pitkälti työn murroksesta. Yhteiskunta muuttuu ja työ sen mukana. Näin on tapahtunut maailman sivu. Uusien keksintöjen myötä asioita aletaan tehdä eri tavalla kuin ennen ja tehdään myös aivan uusia asioita. Tekijältä vaaditaan uudenlaisia taitoja. Eilen kerrottiin, että opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt rahoja Oulun yliopistolle ICT-muuntokoulutushankkeisiin. Varoilla koulutetaan alalle yli 300 osaajaa alle kahdessa vuodessa, ei vain Oulussa vaan ympäri Suomea. Pelkästään ohjelmistoalalla arvioidaan olevan valtakunnallisesti noin 7 000 osaajan vaje. Tämänkaltaisia mutta vieläkin nopeampia muuntokoulutuksia tarvitaan vielä paljon lisää. Onneksi niitäkin on tulossa.