Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Pärjäämmekö omillamme?

Kymmenen vuotta sitten Nokian kaupunki joutui turvautumaan armeijan apuun. Nyt kiinteistökatastrofimme myötä auttavan kätensä tarjoutui ojentamaan pienehkö Lempäälän kunta. Näistä avuista, jotka Suomen kuntahistoriassa ovat lievästi sanottuna erikoisimmasta päästä, olemme toki varsin kiitollisia. Selvää on, että vuodeosaston evakko tulee kestämään vuosia. Olisi kiva meidän maan matosten saada tietää, mitä tämä koko vuokra-aika tulee maksamaan. Arvatenkin miljoonista puhutaan tältäkin osin. Tämän lisäksi pääosa kaupungin merkittävimmistä kiinteistöistä, muun muassa hyvinvointikeskus, puretaan, rakennetaan uusiksi ja rahoitetaan. Rahoitetaan tavalla tai toisella. Veroäyriä päätettiin nostaa maltillisesti. Sillä saadaan ehkä Lempäälän vuokrat maksettua. Jostain täytyisi löytyä vielä vajaat 100 miljoonaa. "Asukasta kohden velkamäärä kasvaa". Näin tarkasti meille on asiaa valotettu. Kaupungin velan kasvutahti on jo nyt viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut yhtä kova kuin valtion velan. Ainoa lohtu asiassa on, että vielä viime vuosikymmenellä lähtötilanne velkamäärän suhteen oli ok – sekä Nokian kaupungin että valtion osalta. Se, että osaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen, on taito, jota tässä kunnassa ei osata. Toisaalta on taas senaattoreita, joille käy kaikki hyvä ja kaunis. Sen tuloksena on edellistäkin varmempi konkurssi. Lopuksi vielä hieman toiseen asiaan. Monet vanhukset ovat ostaneet tai vuokranneet osakkeen Nokian keskustasta hyvien palveluiden ääreltä. S-marketin, Alkon ja postin lähdettyä on varmaa, että jäljelle jääneidenkin liikkeiden kassavirta hiljenee. Maitopurkin voit toki vielä ostaa joko Katajalta tai R-kioskilta, tosin puolet kalliimmalla kuin ruokakaupasta. Keskusta kehittyy!