Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Nokia saa kiertotaloudella kansainvälistä näkyvyyttä

Nokialla on totuttu siihen, että kaupungilla on kokoaan suurempi kansainvälinen potentiaali. Nokia-brändi, Nokian Renkaat, paperitehdas ja muu teollisuus ovat kaikki osaltaan vieneet Nokiaa maailmankartalle. Tähän menestystarinaan on tulossa jatkoa Eco3-yrityspuistosta ja sen monista toimijoista. Eco3 saavutti hopeasijan viime viikolla kansainvälisessä Eurocities Awards -kilpailun yhteistyösarjassa. Eurocities on suurten eurooppalaisten kaupunkien, kuten Barcelonan, Lontoon, Istanbulin ja Berliinin verkosto, jossa on yhteensä 140 jäsenkaupunkia. Tässä kovassa joukossa koettiin palkinnon arvoiseksi Nokian kiertotalousmalli, jossa julkinen sektori, yritykset ja kaupungin asukkaat yhdessä osallistuvat materiaalin ja energian kiertoon. Nokian kolmenkulmassa sijaitsevalla bio- ja kiertotalouden Eco3-yritysalueella kehitetään muun muassa ravinteiden kiertoa erityisesti maataloudessa ja elintarviketuotannossa. Päätetyt teolliset investoinnit Eco3-alueelle ovat noin 60 miljoonaa euroa. Eurocitiesin kilpailusarjassa kyse oli nimenomaan yhteistyöstä. Kuntien omistama Pirkanmaan Jätehuolto Oy ja Nokian Vesi Oy ovat alueen ankkuriyrityksiä, jotka mahdollistavat alueelle monenlaisen yksityisenkin liiketoiminnan kehittämisen. Asukkaat osallistuvat kiertotalouteen yksinkertaisimmillaan tuottamalla raaka-ainetta, kuten biojätettä ja vessanpöntöstä alas vedettävää "orgaanista ainetta".