Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Ringette: Kauden parasta peliä ei palkittu sarjapisteillä – Lapinlahti iski ratkaisun tyhjiin

NoU Ringette ja Lapinlahden Luistin -89 tarjoilivat tasokkaan, tasaisen ja oikealla tavalla fyysisen kärkikamppailun Nokian jäähallissa. Sarjajohtaja Lapparit oli niukasti parempi maalein 3–5 (1–1, 1–0, 1–2, 0–2). Elina Raesola vei NoU:n ottelussa kolmesti johtoon. Päätöserään lähdettiin tasatilanteesta. Anne Pohjolan yläkulmasivallus muutti numeroiksi 3–4. Lopussa NoU jahtasi tasoitusta ilman maalivahtia ja Lapinlahti iski ratkaisun tyhjiin. –Oli meidän kauden parhaita esityksiä, vaikka sitä ei nyt palkittu sarjapisteillä. Puolustuspeli vastustajan kovaa kenttää vastaan onnistui hyvin, toteaa NoU:n valmentaja Jonna Satama . Edessä muutaman viikon tauko Sarja jatkuu vasta joulukuussa, sillä maan parhaimmisto matkaa lajin MM-kisoihin Kanadaan. NoU lähtee tauolle sarjakolmosena. Ennen taukoa NoU kukisti kovimmista vastustajista RNK:n ja taisteli tasapäisesti Lapinlahtea vastaan. –Syksy on ollut nousujohteinen, peli on parantunut koko ajan. Toki tekemistä riittää, mutta se on hiontaa ja peliin huolellisuutta. Yhtään isompaa osa-aluetta, missä olisi ongelmia, ei ole. Meillä on viime otteluiden perusteella mahdollisuudet keväällä ihan mihin vaan, valmentaja uskoo. Vaikka NoU puolusti vastustajan tehopelaajia vastaan hyvin, oli jokainen maali silti heidän käsialaansa: NoU:ssa kahtena kautena pelanneiden Anne Pohjolan (2 maalia, 2 syöttöä) ja Marjukka Virran (2+1) sekä Tiia Halmeen (1+4). Kokemus näkyi myös NoU:n puolella, kun kaikki kolme maalia syntyivät Elina Raesolan mailasta.