Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mielipide: Palautetta ja kannustusta Nokian Etunäyttämölle

Etunäyttämö, teitte jälleen ihmismieleen syvälle porautuvan esityksen Maria Helstolan ja Henna Ruostilan käsikirjoituksesta Henna Ruostilan onnistuneen ohjauksen tuloksena. Kiitos siitä teille kaikille tekijöille! Todellisuudessa ikävä, helpotusta tuova tai raastava kuolema on jatkuvasti läsnä elämässämme, vaikka emme sitä varsinkaan nuorena tulisi ajatelleeksi. Siksipä ihmislapsen pitäisikin valita sellaiset elämäntavat, että ne eivät vetäisi rikkonaisuutta ja kuolemaa puoleensa tuhoamalla ennenaikaisesti versovan aikuisuuteen kurkottavan nuoren. Vasta silloin kun kuoleman karvas käsi tulee yllättäin lähelle itseä, suru murtaa ihmisen totaalisesti. Se saattaa lamauttaa toimintakykymme ja elämästä nauttimisen pitkäksikin aikaa riippuen tapauksesta. Media kyllä suoltaa päivittäin ikäviä tapahtumia ympäri maapalloamme. Päivittelemme traagisia lähitapahtumia yhdessä kokoontuen kirkkoihin ja kynttilämerien ääreen ymmärtämättä niitä. Ihmistä helpottaa tällainen osanotto, vaikka kuoleman kysymys jää avoimeksi, selitystä vailla olevaksi kysymykseksi. Näytelmä herätti ajattelemaan, että läheisen mielen muuttuminen, sairastuminen, olisi kiireellisesti käsiteltävä hätähuuto, ennen kuin tapahtuu mitään peruuttamatonta. Silloin meidän jokaisen tulee toimia apua hakien. On helpompaa hyväksyä elimellisen sairauden ihmiselle tuoma hauraus ja kuolema kuin esimerkiksi nuoren itsemurha. Vanhuksen kuolema tuntuu luonnolliselta ja hyväksyttävältä, vaikkakin kaipaus muistoineen kirvelee jonkin aikaa. Etunäyttämön esityksessä oli eri tavoin tapahtuvia rajan taa siirtymisiä, kuten oikeassa elämässäkin tapahtuu. Joskus tuntuu kuin viikatemies urakoisi saman suvun keskuudessa ahkeroiden. Jälkeen jäävät jatkavat elämäänsä, toiset surevat pidempään kuin toiset henkilökohtaisten suhteidensa ja ominaisuuksiensa mukaisesti. Jokaisen suru ja kaipaus ilmenevät eri tavoin. Näytelmässä näyttelijöiden maskeeraus ja puvustus sekä puhuttelevat äänet ja valot yksinkertaisen lavastuksen ja tarpeiston keskiössä nousivat sopivasti esille. Kuoleman roolissa Topias Kanto esitti vaanimista erinomaisella liikehdinnällä. Jossakin kohdassa hänen äänensä volyymi nousi pelottavaan kovuuteenkin, jopa myrskyyn. Ariadne Anniina Valtosen esittämänä ei voisi luonnistua keneltäkään täydellisemmin. Hän eläytyi näyttämöllä suurimman osan aikaa kyynelhelmet poskille valuen sinisistä silmistään. Tuntui kuin olisin halunnut auttaa häntä tuskiensa ja eksymisensä keskellä. Hänen roolinsa oli todella raskas, varmasti eniten voimia vievä. Vaatteiden vaihto sujui häneltä lupsakasti katsojien tuijottaessa kolmelta suunnalta intiimisti. Varsinainen luovuuden esiinmarssi oli nähtävissä kuoleman ja kuoleman enkeleiden puvustuksessa. Ariadnen äitinä esiintynyt Sanna Törmäkangas ja Susanna Rämö loihtivat asut muun muassa vanhoista nahkatakeista ja kengistä, jotka maalasivat lisäten koristuksia. Pitkäkyntinen ja -nokkainen enkeliporukka oli liikkeissään täydentävä Topiaksen esittämälle kuolemalle. Näyttelijäjoukossa on moniosaajia, joten lavastuskin onnistuu omalla porukalla. Maria Helstolan ja Henna Ruostilan yhteinen käsikirjoitus olikin jotain täysin erilaista kuin totutut vanhoja, suomalaisia elokuvia myötäilevät näytelmäversiot. Hyvä, että saamme uusia näytelmäkirjailijoita Saija Viljasen lisäksi erilaisine ajatusmaailmoineen. Tälle näytelmälle löytyisi varmasti kohderyhmiä. Sitä olisi helppo siirtää missä vaan sadan kilometrin säteellä esitettäväksi! Tsempaten, Anita Anttila