Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

NoU menetti huippu-urheiljan Tampereelle

Urheilu Nokian Urheilijoita usean vuoden edustanut Suomen huippulupauksiin kuuluva moukarinheittäjä Aleksi Jaakkola vaihtaa NoUn paidan Vehmaisten Urheiljoiden paitaan. Tämän kuun aikana 20 vuotta täyttävä heittäjä tulee esikuvaksi Vehun nuorille yleisurheilijoille. Vehu on TUL:n alainen seura. Jaakkola on viime vuoden alle 20-vuotiaiden MM-pronssimitalisti. Seinäjoella SM-kisoissa rampaisena heittänyt Jaakkola menetti SM-kullan viimeisellä kierroksella. –11 viikkoa sitten polvi leikattiin kuten vuosi sitten. Nyt on alkanut kuntoutus ja tämän kuun lopulla pääsen heittoharjoituksiin. Tällä hetkellä on helpottunut olo, kun tohtori Tulikoura totesi tilanteen olevan hyvä. Kyllähän viime kesän muutamat kisat heitin aika rampana. Jaakkola kävi myös keskusteluja Pyrinnön kanssa, johon yleensä urheilijat siirtyvät. Moukarijätti sai tuntuvan sopimuksen Vehun kanssa. Jaakkola toivoo, että saa treenata terveenä ja kisailla ensi vuonna. Tavoitteita löytyy. EM-kisat Berliinissä, Kalevan Kisat ja omaan ennätykseen pitäisi saada muutama metri lisää. Aleksin ennätys on 73,77. –Kyllä pari metriä vähintään tuohon tulokseen tarvitaan lisää. Se riittänee Berliiniin. 2019 on alle 23-vuotiaiden EM-kisat ja sinne on kalenteriin rinkuloitu päivämäärä. Ja onhan 2020 edessä olympiakisat. Aleksin valmennus ei muutu, sillä Hari Huhtala jatkaa oppien antamista. Aleksi urheilee tällä hetkellä kokopäivätoimisena.