Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

”Mikä on päivän väri? Hehkuu!” – Joonas Koskinen muistelee kolumnissaan, mitä tuntui tulla kiusatuksi punastumisen vuoksi

”Tapan sut! Oot kiusannut mua.” Nämä sanat ei unohdu ikinä. Pyöräillessäni treeneistä, pysähdyin kirjaston pihalle moikkaamaan tuttuja. Yhtäkkiä olin kovassa kuristuksessa ja jotain terävääkin tuntui kurkulla. Onneksi kaverit reagoivat, ennen kuin ehdin edes ymmärtää tilanteen vakavuuden. En ollut kiusannut häntä. Olin pari vuotta aiemmin samassa aulassa, jossa hän oli joutunut tappeluun. Huudoista kävi selväksi, kumman heistä toivottiin poistuvan ringistä voittajana. Ei tullut mieleenkään mennä väliin isojen ysiluokkalaisten painiin, mutta olisi ehkä ollut syytä. Jokaisen läsnäolijan kasvot piirtyivät ikuisiksi ajoiksi hänen verkkokalvoilleen ja tästä syystä päädyin itsekin koston uhriksi. Häntä kiusattiin päivittäin. Ja vain siksi, että oli erilainen. ”Mikä on päivän väri? Hehkuu!” Nämä kuiskaavat huudot olen onneksi jo unohtanut. Olen aina viihtynyt enemmän tarkkailijan roolissa kuin esiintyjänä. Nykyään koen olevani enemmän extrovertti, mutta jos viidennen luokan ja armeijan välisenä aikana olisi ollut maskisuositus, olisin mielelläni kietonut paketillisen päähäni jokaisena kouluaamuna. ”En puhunut siitä kotona ikinä.” Moni punastuu. Suurimmalla osalla se on söpö pieni punoitus poskilla, mutta itse muutuin punaiseksi kokonaan. Aivan kirkkaan punaiseksi ja ihan koko vartalosta, alle sekunnissa. Kaikki alkoi kun uusi opettajamme kehui ainettani ja pyysi lukemaan sen koko luokalle ääneen. En olisi halunnut, koska aihe oli henkilökohtainen. Hetkessä tämä uusi tahdosta riippumaton reaktio oli syntynyt ja seurasi vuosikausia jokaiseen tilanteeseen, jossa jouduin avaamaan suuni, paitsi perheen ja parhaiden kavereiden kanssa. En puhunut siitä kotona ikinä. Kukaan asian noteerannut aikuinen ei ikinä tarjonnut tukea, päinvastoin. Kerran piti kuvailla, miltä eri asiat tuntuvat, ja kun kukaan ei viitannut, opettaja päätti joko viihdyttää itseään tai kärsi todella huonosta pelisilmästä: ”Nolostuminen? No, Joonas ainakin tietää. Kerro muille!” Kiusaaminen ei lopu ikinä. Sitä voi kuitenkin vähentää puuttumalla ja puhumalla. Paras keino on kohdella toista kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Tämäkin muistaakseni opetetaan jo peruskoulussa, mutta harmillisen moni on tainnut juuri silloin olla hammaslääkärissä.