Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Palkittu toimittaja Matti Kuusela jää eläkkeelle, mutta aikoo yhä kirjoittaa lapsista, runoista ja urheilusta – ”Tuntuu, kuin olisin ollut 80 vuotta Aamulehdessä”

Aamulehden palkituin toimittaja Matti Kuusela istuu koronan autioittamassa toimituksessa lähes yksin. Kun lehden tekeminen hajautui kotikonttoreihin pitkin Pirkanmaata, Kuusela päätti pysytellä tutulla tuolillaan. Sillä hän istuu nytkin, tiistaiaamuna, viimeisenä työpäivänään, ja lupaa vastata visaisiin kysymyksiin – joista sai muutaman valita itse. Kuinka paljon korona ahdistaa sinua? – Ei kauhean paljon, koska olen sarsin veteraani. Olin kirjeenvaihtajana Pekingissä, kun sars-koronavirus iski Kiinaan, ja minut komennettiin takaisin Suomeen. Ehdin nähdä aution kaupungin ja ihmiset hengityssuojaimissaan. – Nyt ahdistaa vain se, kun pitää miettiä, voivatko lapsenlapset tulla hoitoon. Tähän asti ovat tulleet, koska molemmat isovanhemmat ovat alle seitsemänkymppisiä. Olet paiskinut Aamulehdessä hommia vuodesta 1981. Siis melkein neljäkymmentä vuotta. Onko aika mennyt nopeasti? – Ei se kyllä nopeasti ole mennyt. Tuntuu, kuin olisin ollut 80 vuotta Aamulehdessä . Mikä oli parasta aikaa? – Tulin aluksi urheilutoimitukseen. Seitsemän vuoden ujouden ja epävarmuuden jälkeen tajusin, miten hienoa se urheilun porukka oli. Siitä seurasi muutama hyvä vuosi. – Myös nämä viimeisimmät vuodet ovat olleet aika mukavaa aikaa. – Ja tietysti reissaamiset Afrikassa ja Aasiassa. Mikä sen hienompaa kuin olla Timbuktussa tai Jangtse-joella. Kukaan ei sano, miten pitäisi tehdä. Itse on kuvaajakaverin kanssa ratkaistava, mihin mennään, mitä kuvataan ja mitä kirjoitetaan. Plutossa ja Lopella Mikä on vaikuttavin paikka, minne olet tehnyt juttukeikan? – Joko Pluto tai Loppi. – Sain Aamulehden Valo -liitteeltä luvan käydä Plutossa kyselemässä kuulumisia. Tämä tapahtui silloin, kun Nasa tai joku muu näsäviisas viskaali päätti, ettei Pluto olekaan enää planeetta. – Paljastui, että Pluto on valtava niitty, jolla kaikki kuolleet koirat viettävät iloisesti iänkaikkisuuttaan. Se oli hieno käynti. Paitsi ettei tiedetty, millainen päiväraha Pluton-reissulta kuuluu maksaa. Päädyttiin Tiibetin taksaan. Se seutu on lähinnä avaruutta. – Loppi on toinen hieno paikka. Siellä kävin tapaamassa Juhani Peltosta , Suomen kolmanneksi parasta miesrunoilijaa. Hän on kirjoittanut esimerkiksi semmoisen tekstin, että ”Mies haparoi lamppuaan ja on sitä mieltä, että olisi lähdettävä viemään perille valoisa lause”. Mikä on paras juttusi? – Lukijoiden mielestä se on Armin viimeinen päivä . Juttu ilmestyi yli kymmenen vuotta sitten, mutta saan siitä edelleen palautetta. Kerroin meidän koirastamme, joka oli kuolemaisillaan. Ja siitä, mitä sen viimeisen päivän aikana yhdessä teimme. Lue juttu : Nyt Armi ei onnu enää – Matti Kuusela kertoo rakkaan koiransa viimeisestä päivästä – Omasta mielestäni paras juttuni on se, kun kävin Tanskassa herrnhutilaisella hautausmaalla haastattelemassa kauan sitten kuollutta filosofi Søren Kierkegaardia . –Siitä jutusta ei ole tykännyt kukaan muu kuin Ahosen Erik ( Aamulehden entinen kulttuuritoimittaja). Outo on lukijoiden maku. Sielukkaat naiset Kuka haastateltavista on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen? – Runoilijat Eeva Kilpi ja Kirsi Kunnas . Jos minä joskus kuolen, se ei harmita yhtään, koska olen saanut katsella ja kuunnella niin sielukkaita ja viisaita kaunottaria. Kuka on ollut tärkein kollegasi? – Ehdottomasti Raine Lehtoranta , ainutlaatuisen hyvä valokuvaaja. Hänen kuolemastaan on 10. huhtikuuta kulunut vuosi. – Rainen kanssa kävimme kaikissa maailman ja Pirkanmaan paikoissa. Hän opetti minut näkemään ja ymmärtämään ihmistä ja kukkaa ja ties mitä muuta paremmin kuin kukaan muu. – Rainen poika Konsta on toivonut, että kävisin läpi kaikki hänen isänsä ottamat kuvat ja tekisin niistä näyttelyn ja kirjan. Se on ensimmäinen projektini nyt, kun jään töistä pois. Mitä ohjeita antaisit nuorille journalisteille? – Lukekaa filosofiaa ja runoja, pyöräilkää, käykää räkälöissä kaljalla, käyttäkää preesensiä. – Ottakaa takki pois päältä, kun haastattelette ihmisiä, ainakin lapsia. Älkää antako klikkijournalismin murskata unelmianne ja kieltänne. Muistakaa, että seuraava lause voi aina olla seikkailu. Kolme hienoa paikkaa Minkä ikäisenä ihminen on parhaimmillaan? – Seitsemän- ja yksitoistavuotiaina. Tosin tämä vaihtelee sen mukaan, minkä ikäisiä lapsenlapseni kulloinkin ovat. Veikkaan, että sama jatkuu, kunnes he täyttävät kuusitoista. Sitten varmaankin tilanne muuttuu. Mikä on Tampereen paras paikka? – Se on mäki Kalkussa. Kun sen polkee onnellisesti ylös, on jo melkein Nokialla. Toiseksi paras paikka on ravintola Korvatillikka ja kolmas on elokuvateatteri Niagara. – Siellä Seniorikino jo teroittaa hampaitaan ahmaistaksensa minut... öö... projektoriinsa. Runo ylitse muiden Kirjoitit äskettäin, että urheilu on hienompaa kuin kulttuuri. Olitko tosissasi? – En tietenkään. Ensinnäkin tosissaan oleminen on ihmiskunnan surkein, viheliäisin ja tyhmin keksintö. – Toiseksi – totta kai runous on paljon hienompaa kuin urheilu. Mutta haluan täsmentää: minun mielestäni runous muistuttaa enemmän murtomaahiihtoa tai seiväshyppyä kuin korkeakulttuuria tai taidetta. Kerro, mikä on maailman hienoin runo. – Se on tietysti P. Mustapään Muisto : ”Sen, jonka saimme, tuskin saimme ensinkään, ja kadotettu tuskin poissa on...” – Pentti Saarikoski yritti ruotsintaa runon, mutta tajusi, ettei siitä tule mitään. Ruotsi on niin sairaan rumaa verrattuna suomeen. Ja tämä tarina on tosi, se löytyy Saarikosken vaimon Mia Bernerin kirjasta PS: Merkintöjä suruvuodelta . Mikä on elämän tarkoitus? – Ihminen on ainoa elukka, joka keksii niin vaikean kysymyksen, ettei itse pysty siihen vastaamaan. Oikeastaan siinä kohtaa elämän tarkoitus on jo täytetty. Kuka on maailman viisain ihminen? – Tittelistä kilpailevat Selinin Markku ja Saarisen Erkki . En pysty päättämään. Molemmat miehet ovat kotoisin Siurosta. Sait itse toivoa tähän haastatteluun kysymyksiä. Toivoit esimerkiksi tämän: Mikä on lempieläimesi? – Susi joka juoksee Laatokan lumessa öisellä aukiolla. (Kuusela jättää haastattelijan hoksattavaksi, että kyseessä on sitaatti Aulikki Oksasen runosta Lempieläimiä .) No hyvä... Käytät itse tätä ”no hyvä” -sanaparia lähes jokaisessa jutussasi. Minkä takia? – Olen ominut sen kaikkien aikojen hienoimmasta kaunokirjallisesta tekstistä, Martti Haavion muovaamasta kansansadusta Porsas urhea . Haavio aloittaa seitsemän kappaletta sanoilla ”no hyvä”. – Sanapari toimii rytmittämisen keinona – lukijan ja kirjoittajan yhteisenä suvantohetkenä. Siinä huokaistaan, vedetään henkeä, ennen kuin taas jatketaan tarinaa. Kaitasuota ei jätetä Huhu kertoo, että aiot jatkaa lehtijuttujen kirjoittamista myös eläkepappana. Millaisia juttuja ajattelit naputella? – Sydämen juttuja. Sellaisia, jotka minusta ovat tärkeitä. Kirjoitan ainakin lapsista, urheilusta, runoudesta ja pyöräilystä. Jätätkö Kaitasuon oman onnensa nojaan? – En jätä. Minustahan on vanhoilla päivillä tullut luontohullu aktivisti, joka on huolissaan kaiken maailman tupasvilloista ja semmoisista. – Olemme valokuvaaja Emil Bobyrevin kanssa raportoineet pirkanmaalaisen suon tuhoamisesta jo muutaman vuoden ajan ja aiomme jatkaa vielä kaksikymmentä vuotta. Mitä teet seuraavaksi? – Syön hevosen. Ja tämä on taivaan tosi. – Juuri nyt pelaan shakkia Laosissa asuvan poikani kanssa jonkin ihmesovelluksen avulla. – Kohta Aapo menettää ratsunsa. Nokian Uutiset ja Aamulehti ovat osa Alma Media -konsernia.