Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Mika, Saab ja elämän korjauskirja – ”Väärien tulkintojen kestäminen vaatii kirjoittajalta rohkeutta, ettei vain alkaisi alkaa sensuroida itseään”, sanoo nokialaiskirjailija

– Apua, mietin juuri, että muistankohan enää mitään koko kirjasta, Johanna Hulkko sanoo naurua äänessään. Hänen tuorein teoksensa Vähäisiä tyyppivikoja julkaistaan pian, ja tällä hetkellä hän käy läpi luopumisprosessia. – Kirja on painossa, joten se on vielä ehkä 98-prosenttisesti minun ja kaksiprosenttisesti kustantajan. Julkaisupäivänä se on enää viisiprosenttisesti minun, ja sen jälkeen se on lukijoiden. Valmistan itseäni siihen, että kohta se menee tuolla maailmalla, ja sitten minun on taas kestettävä ne kaikki nolouden, häpeän, katumuksen ja pelon tunteet, hän sanoo. Vaikka kirjailijan työ on ollut lapsesta saakka Hulkon unelma ja hän nauttii täydestä sydämestään siitä, että hänen tarinansa lopulta päätyvät kansiin ja kirjahyllyihin, myös toisenlaiset tunteet ovat todellisia. Loppujen lopuksihan kyse on siitä, hyväksyykö maailma Hulkon tuotoksen, eli lähestulkoon siitä, hyväksyykö se hänet. Hulkko kertoo olevansa kirjoittaessaan todella rohkea, eikä hän koskaan mieti lukijoita tai sitä, mitä he hänestä ajattelevat. Mutta kun kirja on valmis ja julkaisu lähenee, kaikki kääntyy päälaelleen, ja silloin hän sanoo turvaavansa kustantajaan. Onneksi on sellainen, joka pitää hänen puoliaan, seisoo hänen rinnallaan, ja haluaa edelleen julkaista hänen teoksensa. – Vaikka olen julkaissut useita kirjoja, edelleen minua naurattaa ja nolottaa yksi esikoiseeni jäänyt kohta. Kustannustoimittaja halusi poistaa sen, koska se ei hänen mielestään ollut toimiva, mutta olin siihen silloin jotenkin kamalan ihastunut. Se oli kaikkien aikojen karmein kielikuva, ”Kouvola on kysta kapisen koiran kirsussa”. Miten nerokasta, miten soljuvaa, Hulkko hymähtää nyt ja sanoo käyttävänsä lausetta opetustyössään. Se toimii erinomaisena esimerkkinä siitä, millaisia huteja kirjoittajalle joskus tulee, sekä siitä, miksi kustantajaa kannattaa ihan tosissaan kuunnella. ”Numero Kolme” edelleen pöytälaatikossa Hulkko opettaa luovaa kirjoittamista Viita-akatemian kirjoittajakoulussa. Tavallisesti hän tekee lukukausien aikana täyttä työviikkoa, kirjoittaen arkipäivisin omaa tuotantoaan ja opettaen aikuisopiskelijoita viikonloppuisin. Intohimo kumpaankin lajiin pitää hänet vauhdissa, ja mikä parasta, opiskelijoiden ajatukset ja näkökulmat kehittävät myös häntä itseään paremmaksi kirjoittajaksi. Ehkä jopa paremmaksi ihmiseksi. Vuoden alusta alkaen Hulkko on saanut nauttia Taiteen edistämiskeskuksen kolmivuotisesta apurahasta, jonka ansiosta hän on pystynyt vähentämään opetustuntejaan. Vaikka työstä saa paljon irti, seitsemänpäiväinen työviikko on kuluttava ihan kenelle tahansa. Hulkko välttelee termiä ”raskas työ”, koska on olemassa ammatteja, joissa fyysinen puoli on koko ajan koetuksella, mutta intensiiviseksi hän kirjailijan työtä kutsuu, onhan se suurimmaksi osaksi ajatustyötä. Apuraha ei itse asiassa olisi voinut osua parempaan ajankohtaan. Vain harvat kirjailijat pärjäävät Suomessa pelkällä kirjoittamisella, ja kirjailijan työhön kuuluu paljon muutakin, kuten laskutusta, sähköposteihin vastaamista, opetukseen ja kirjoittamiseen valmistautumista ja suunnittelutyötä, markkinointia ja kirjailijavierailuja. Tänä keväänä, kun koronapandemian myötä kaikki keikat, kouluvierailut ja muut peruuntuivat, ilman apurahaa viime kuukaudet olisivat olleet taloudellisesti todella vaikeita. Intensiivisyyden lisäksi kirjailijan työ on hidasta, Hulkko lisää, hänkin kirjoitti nyt julkaistavan teoksensa jo kaksi vuotta sitten. Lisäksi jokaisessa liuskassa joka ikinen kirjain on ihan konkreettisesti lyötävä peräkkäin, oikeaan järjestykseen, omalle paikalleen. Eivätkä kaikki käsikirjoitukset edes pääsy julkaistavaksi, joskus kustantajan vuoksi ja joskus siksi, että kirjoittaja ei itse kelpuuta tekstejään pöytälaatikkoa pidemmälle. On niitä Hulkollakin useampia, ja ehkä niistä joskus tulee jotain, tai sitten ei. Hän kertoo, että Vähäisiä tyyppivikoja on tavallaan hänen neljäs aikuistenromaaninsa, koska ”Numero Kolme” pölyttyy edelleen jossain keskeneräisenä. Ehkä siitä ei koskaan tule nuttua tai housuja, mutta eihän sitä tiedä, jos siitä tulisi joskus vaikka tuluskukkaro, hän miettii. – Joskus vitsailen, että olen kirjoittanut 16 kirjaa vain vältelläkseni tuon yhden tekemistä valmiiksi. Mutta totuus on, että kirjoittamista ei voi tehdä ulkoisten syiden vuoksi, sillä kaikki onnistumiset ja julkaisemisen riemu kestävät vain hetken. Intohimon on tultava jostain syvemmältä, omasta sisimmästä. Auton, vaiko sittenkin elämän, korjauskirja Johanna Hulkon uusin kirja julkaistaan 4. elokuuta. Vähäisiä tyyppivikoja (Atena, 2020) on huumorintäyteinen ja osuvia yksityiskohtia, rankkojakin sellaisia, pullisteleva tarina Mikasta, keski-ikäistymisen ja parisuhdekuvioiden kiemuroissa räpistelevästä tavallisesta suomalaisesta miehestä, sekä yhdestä monelle meistä niin kovin tärkeästä elämänvaikuttajasta, Saabista. Kuten kirjan esipuheessa sanotaan: ”Oletpa tee-se-itse ihminen tai muuten halukas säästämään autoilun kustannuksista, antaa tämä korjauskäsikirja sinulle mahdollisuuden moniin mekaanisiin säätöihin ja korjauksiin – öljynvaihdosta, jarrujen tarkistuksista, moottorin säädöstä tai sähkölaitteiden huollosta aina moottorin irrottamiseen ja purkamiseen. Kaikki tiedot, joita todennäköisesti tulet tarvitsemaan löytyvät tästä korjauskirjasta. ” Niin, kaikki tiedot autosta, vai kenties elämästä? – Lähes jokaisella ikäiselläni, myös itselläni, on tai on ollut jonkinlainen henkilökohtainen sidos Saabiin. Olen autoihminen, vaikka en tiedä, voisinko edes sanoa niin, kun en kuitenkaan osaa muuta kuin ajaa niillä. Mutta kirjailijana olen siitä onnellisessa asemassa, että nautin fiktion suojaa, Hulkko naurahtaa. Fiktion suojalla hän tarkoittaa sitä, että kun kyse on keksitystä tarinasta, ei yksityiskohtien tarvitse olla täsmällisiä tai välttämättä edes perustua faktoihin. Tiede on sitten toista maata. – Ajattelen asian niin, että faktan ja fiktion eron ymmärtämiseen tarvitaan yleissivistystä. Sitä pitää tavallaan opiskella, sillä taito voi hiipua, ja etenkin tänä koronakeväänä tiedonjano tuntuu korostuneen ja samalla on ehkä unohtunut se, että yleensä tutkimukseen perustuvaa faktatietoa voidaan julkaista vasta, kun sitä on tutkittu tarpeeksi pitkään, vuosia tai vuosikymmeniä. Hulkko kirjoittaa Mikan ajatuksista niin tarkkanäköisesti ja ymmärrettävästi, että lukijan on helppo päästä kertojan pään sisään. Hän kertoo päättäneensä jo kirjaa suunnitellessaan, että siitä tuli minä-muodossa kirjoitettu tarina, ja kertojana olisi ehdottomasti oltava Mika. Proosassa on aina kertoja, hän toteaa, ja joskus oikea kertoja on helppo löytää, joskus ei. –  Valinta on tehtävä ennen tarinan aloittamista, ja minulle on luontevaa löytää eri puolia itsestäni. Vähän niin kuin John Irvingin teoksessa ”Minä olen monta”, myös minussa on se lapsi, ja se nuori, ja minussa on myös Mika. Mikan parisuhde ei ole kuvaus omasta parisuhteestani, ja vaikka teemme mielellämme tulkintoja kirjoittajista, mielestäni se, ovatko kirjoitetut asiat ulkopuolisena koettuja ja nähtyjä vai kirjoittajan omaa tarinaa, ei ole lukijan kannalta olennaista. Väärien tulkintojen kestäminen vaatii kirjoittajalta rohkeutta, ettei vain alkaisi alkaa sensuroida itseään. Nokialainen kirjailija. Syntynyt 1.2.1969 Oulussa. Asuu perheineen Nokialla. Koulutukseltaan venäjän kielen kääntäjä ja tulkki. Kirjoittanut 18 kirjaa lapsille, nuorille ja aikuisille, muun muassa Nokialle sijoittuvaa lastenkirjasarjaa Geoetsivät. Uusin kirja Vähäisiä tyyppivikoja (Atena Kustannus 2020) julkaistaan 4.8.2020. Syksyn aikana julkaistaan myös Geoetsivät-sarjan uusin osa sekä uuden nuortenkirjasarjan ensimmäinen osa. Opettaa luovaa kirjoittamista Tampereella Viita-akatemiassa. Sai viime syksynä Taiteen edistämiskeskukselta kolmivuotisen apurahan. Palkintoja: Laivakello-palkinto 2017, Arvid Lydecken -palkinto 2014 (Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus), Lasten LukuVarkaus -palkintoehdokkuus 2014 (Geoetsivät ja vaeltava aave), Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 2009 (Säkeitä Pietarista).