Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö: Pihla Group - Hyvän sisäilman vaatimuksen näkyvät ikkunoiden lisävarusteissa – Uusilla innovaatioilla voidaan esilämmittää tuloilmaa ja suodattaa siitepölyä

Kodin ja työpaikan sisäilman laadulla on suuri vaikutus sekä ihmisten terveyteen että asumismukavuuteen. Hyvällä sisäilmalla varustettu tila on viihtyisä ja sen käyttäjillä on pienempi riski altistua erilaisille sairauksille. – Sisäilmaongelmat ovat Suomessa valitettavan yleisiä ja niillä on paitsi terveydellisiä myös taloudellisia vaikutuksia. Hyvän kuvan asian mittakaavasta antaa Sisäilmayhdistys ry:n arvio, jonka mukaan vuositasolla erilaisten sisäilman laadusta johtuvien sairauksien kustannukset ovat peräti 3 miljardia euroa, kertoo Mika Kanervo ikkuna- ja ovivalmistaja Tiiviltä. Huono sisäilma voi ilmetä monella tapaa. Etenkin iäkkäämpien omakotitalojen ilma voi tuntua tunkkaiselta tai kuivalta ja ilmassa voi tuntua epämiellyttäviä hajuja. Myös vedon tunne, kosteuden tiivistyminen pinnoille sekä kylmyys ja kuumuus saattavat kertoa huonosta sisäilmasta. Ikkunoista apua ilmanvaihtoon Toimiva ilmanvaihto tuo kotiin jatkuvasti tarvittavan määrän puhdasta ilmaa ja poistaa samalla epäpuhtauksia. Etenkin tuloilman riittävästä määrästä on huolehdittava, jotta vältytään tunkkaisuuden ja vedon tunteen kaltaisilta sisäilmaongelmilta. Ikkunat ja ikkunaremontti vaikuttavat usein myös suoraan ilmanvaihtoon ja sisäilman laatuun. – Uudet ikkunat tekevät rakennuksesta aina entistä ilmatiiviimmän. Ikkunaremontin yhteydessä helppo ratkaisu onkin valita ikkunat, joihin on jo tehtaalla asennettu valmiiksi raitisilmaventtiilit. Automaattisesti säätyvän venttiilin avulla raitista korvausilmaa tulee sisään hallitusti, riittävästi ja puhtaasti sekä mahdollisimman miellyttävän lämpöisenä, Kanervo opastaa. Tiivillä sisäilman laatua parantavat innovaatiot ovat jo pitkään olleet tärkeä osa tuotekehitystä. Yksi uusimmista Tiivin ikkunoihin saatavista lisävarusteista on nimeltään KLIK. Edistyksellisen raitisilmaventtiilin mahdollistama korkea ilmamäärä lisää asumismukavuutta ja tuo runsaasti puhdasta tuloilmaa asuntoon. Tuloilmaa esilämmittävän KLIK-venttiilin suodatin on vaihdettavissa helposti ilman työkaluja. Kevään ja kesän tuuletuskausi tuo omat haasteensa sisäilman puhtaudelle Tavallisimmat sisäilman ongelmat eivät rajoitu vain talviaikaan, mutta kevään ja kesän aikana oman haasteensa tuovat tuuletusikkunoista sisään leijailevat pääosin näkymättömät siitepölyhiukkaset. Ilmaston lämpeneminen on pidentänyt siitepölykautta myös Suomessa noin kahdella viikolla. Samalla lehtipuiden määrä on lisääntynyt, mikä on kasvattanut siitepölyn määrää entisestään. – Ainakin yhdestä siitepölyallergiasta kärsii noin 20 % suomalaisista ja allergioita on sekä lapsilla että aikuisilla. Kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo. Nämä siitepölyt aiheuttavat pääasiassa allergista nuhaa, mutta myös yskää ja hengenahdistusta. Aivastelu, ihon ja silmien kutina sekä nenän tukkoisuus ovat monelle tuttuja vaivoja keväästä syksyyn. Lisäksi etenkin havupuiden siitepöly voi aiheuttaa melkoisen sotkun, vaikka se harvemmille oireita aiheutakaan, toteaa Kanervo. Tiivillä on havahduttu ongelmaan kehittämällä täysin uusi Siitepölyverkko, joka auttaa nimensä mukaisesti pitämään siitepölyn ulkona. Eurooppalaisessa ECARF allergiatutkimuslaitoksessa turvalliseksi ja luotettavaksi allergiatuotteeksi testattu verkko on valmistettu polyesterikankaasta. Siitepöly tarttuu polyesterikankaassa olevaan erikoispinnoitteeseen ja pysähtyy siihen, mutta ilman ja valon verkko päästää läpi. – Siitepölyverkolla varustettu tuuletusikkuna mahdollistaa siitepölyallergikoille turvallisen sisäilman siitepölyaikana ilman, että huoneen tuuletuksesta pitäisi luopua. Samalla siitepölyverkko suojaa myös hyönteisiltä, Kanervo lisää. KLIK -raitisilmaventtiili