Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Eino Matinniemi, 76, on toipunut reilun kolmen vuoden sisään harvinaisesta munuaissairaudesta, kilpirauhassyövästä ja sydänkohtauksesta

Reilut kolme vuotta sitten Eino Matinniemi , 76, taisteli hengestään Taysissa. Häntä oli tutkittu jo viikko, eikä tulehdusarvojen nousulle, väsymykselle ja horkkakuumeelle löytynyt selitystä. Lääkäreiden periksi antamattomuus kuitenkin palkittiin. Matinniemen oireille löytyi selitys erittäin harvinaisesta autoimmuunisairaudesta, johon Euroopassa sairastuu vuosittain 1 ihminen miljoonasta. Goodpasturen oireyhtymään liittyvää munuaiskerässairautta taltutettiin neljän viikon ajan rankoilla hoidoilla. Matinniemen veren plasma vaihdettiin useaan otteeseen, käytössä oli myös vahvaa kortisonia ja solunsalpaajat. – Paras tuki oli apulaisylilääkäri, joka sanoi, että kyseessä oli vakava tauti, mutta kyllä me sinut parannamme. Se kantoi pitkälle. Itsellä oli jo vahva epäilys toipumiselle. Kokenut luontokuvaaja Nokian Uutisten lukijat tietänevät Eino Matinniemen hänen ottamistaan luontokuvista, joita lehdessä on julkaistu Lukijan kuvina. Kameran kanssa Matinniemi on kulkenut poikavuosista lähtien. Ensimmäinen kamera oli laatikkokamera. Kuvat hän kehitti itse pienessä pimeässä ruokakomerossa. Sähköjä kotona ei vielä ollut, mutta neuvokas poika turvautui taskulamppuun. Nyt mies kulkee kameran kanssa Viholan rantoja päivittäin, joko pyöräillen tai kävellen. Hän näkee selkeän muutoksen linnustossa. – Tänä vuonna on ollut viimevuotista vähemmän muuttolintujen pesimistä. Sotkanvirralla olen seurannut useana vuonna samaa joutsenparia. Nyt se on hävinnyt. Hanhet ovat tulleet tilalle. Jälkitarkastus toi uuden sairauden Matinniemi toipui vähitellen munuaissairaudestaan ja kovista hoidoista, joista tuli ikäviä vieroitusoireita. Jälkitarkastuksessa löytyi seuraava yllätys. Kilpirauhasen toinen lohko oli kasvanut niin isoksi, että se painoi henkitorvea. Ohutneulanäytteestä löytyi syöpäsoluja ja Matinniemi joutui leikkauspöydälle talvella 2018. Kilpirauhanen poistettiin kokonaan ja mies joutui eristyksiin radiojodihoitoihin. Edessä oli taas uusi kuntoutuminen ja tottuminen tyroksiinilääkitykseen. Ikänsä urheillut ja liikkunut mies ei jäänyt kuitenkaan makaamaan sohvan pohjalle vastoinkäymisistä huolimatta. Kipua ja väsymystä rasituksessa Alkukesällä 2018 hän alkoi kokea pyörä- ja kävelylenkeillä kipua ja väsymystä. Olo oli voimaton. Näitä kohtauksia ilmeni rasituksessa ja niitä oli useita. Lopulta hän hakeutui päivystykseen, josta hänet vietiin tarkkailuun Lempäälään muutamaksi päiväksi. – Sain myös lähetteen rasitus-EKG:hen. Ehdin juuri istumaan pyörän päälle, kun infarkti tuli. Pallolaajennus tehtiin vielä saman päivän aikana. Kolmen vakavan sairauden jälkeen Eino Matinniemi on kiitollinen häntä hoitaneille. Hän kehuu kovasti Nokian terveyskeskusta ja Taysia. "Uskoaan ei pidä menettää” Myös vertaistuella on ollut parantavaa voimaa. Jo Sydänsairaalassa häneltä kysyttiin, haluaako hän mukaan Tulppa-ryhmään. – Ryhmässä oli kymmenkunta vastaavan kokenutta. Siellä saa kertoa, mitä haluaa tai olla kertomatta. Matinniemi liittyi nopeasti myös Nokian Sydänyhdistykseen, jossa hän sai vinkin Kiipulan sopeutumisvalmennuskurssista, jonne sai ottaa myös vaimon mukaan. Kurssilla oli luentoja, mutta myös paljon puhetta, eli sitä vertaistukea. Sydänyhdistyksen vertaistuki onkin saanut Eino Matinniemen avautumaan omasta selviytymisestään. – Se on antanut uskoa paranemiseen ja elämän jatkumiseen. Toivottavasti omasta selviytymistarinastani on apua jollekin. Uskoaan ei pidä menettää, Matinniemi sanoo. Yhdistys on perustettu vuonna 1966. Se järjestää muun muassa tapahtumia, retkiä ja matkoja, kursseja ja luentoja. Liikuntaryhmiä on vesijumpasta ja kuntosalista erityiseen sydänjumppaan. Lisätietoa: https://sydanliitto.fi/nokia