Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Tälle huville ei tunnu löytyvän Nokialta sopivaa paikkaa – Syynä ovat jääolosuhteet sekä kielto ajaa jäällä

Näillä näkymin Nokialle ei tehdä tulevaisuudessa virallista retkiluistelurataa – ei ainakaan Alinenjärvelle, Vihnusjärvelle tai Pyhäjärvelle. Luistelu tuntuu kesäkeleissä aika kaukaiselta ajatukselta. Nokian kaupunkikehityslautakunta käsitteli kuitenkin viimeisessä kokouksessaan kaupunginvaltuutettu Marko Asellin (sd) talvella tekemää aloitetta retkiluisteluradan perustamisesta Nokialle. Asell esitti, että hoidettu retkiluistelurata voisi olla esimerkiksi Alinenjärvellä, Vihnusjärvellä tai Pyhäjärvellä. Luisteluradan viereen Asell esittää tehtäväksi hiihtolatua. Hän totesi aloitteessaan, että on tärkeää kehittää erilaisia keinoja houkutella ihmiset liikunnan pariin ja että erityisen hyviä keinoja ovat sellaiset, jotka eivät vaadi mittavia investointeja. – Yksi tällainen, kasvavassa suosiossa oleva harrastus on luistelu luonnonjäillä, hän toteaa. Asell nostaa esimerkiksi Tampereen Tohloppijärven radan, josta on tullut hyvin suosittu talviliikunta- ja tapahtumapaikka. Retkiluisteluradan ja ladun tekeminen Alinenjärvelle ja Vihnusjärvelle ei kuitenkaan ole Nokian kaupungin liikuntapaikkapäällikön asiasta tekemän selvityksen perusteella mahdollista, koska se vaatisi jäällä ajamista moottoriajoneuvolla. Hämeen lääninhallitus on kieltänyt jäällä ajon moottoriajoneuvoilla kyseisillä järvillä jo 1980-luvulla. Alinenjärven kielto perustuu vesiensuojeluun ja Vihnusjärven vedenottamoon sekä yleisen virkistyskäytön suojaamiseen. Myöskään Pyhäjärven jäälle ei selvityksen mukaan voida tehdä rataa. Pyhäjärven vaarallisen ohuen jäänpaksuuden vuoksi vastuu turvallisen liikuntapaikan yllä- ja kunnossa pidosta on niin suuri, ettei jäärataa tulla tekemään tai toteuttamaan kaupungin omana työnä tai yhteistyössä yritysten tai yhdistysten kanssa.