Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Ympäristön roskaaminen on osoitus omasta arvottomuuden tunteesta

Koukkujärven ulkoilumaastoon, metsän puolelle ja hitusen tieltä sivuun, on heitetty beige sohvakalusto. Virallinen jäteasema sijaitsee saman tien varrella. Isoja huonekaluja otetaan vastaan jätekeskukseen. Metsässä revitty sohvakalusto näyttää erityisen lohduttomalta. Männyt huokaavat: piti tämäkin nähdä. Citymarketin pihalla kierrätyspiste vyöryy parkkipaikalle. Tuuli tempoo irtonaisia pahvinpalasia ja muoviroskaa ympäriinsä. Tämä on kauppiaan piha. Tämä on meidän kaupunkiamme, meidänkin pihamme. Luontoreittien varrelle on jätetty eväspapereita. Puita on revitty. Nuotiopaikka levitetty ympäri kalliota. Listaa voisi jatkaa pitkälle. Tänä keväänä erityisen pitkälle. Ympäristön roskaaminen on tuomittavaa jo lainkin puitteissa. Ei siis ole yhdentekevää, minne ja miten jätteitämme hävitämme. Luontoon ne eivät kuulu. Vai onko roskien lajittelusta, omien jälkien siivoamisesta tai kierrättämisestä tullut liian vaikeaa? Mikä siinä on niin vaikeaa? Lapsena meille opetettiin, että luonnon puhtaana pitäminen osoittaa sivistyksen tason. Ja että metsäretken jälkeen kunnon retkeilijä pakkaa roskansa takaisin reppuunsa ja vie ne lähimmälle jätepisteelle. Ei ole vaikeaa. On normaalia. Muistatteko kaatopaikat 1980-luvulla? Jäteläjissä paloi kaikkea sohvakalustoista autonrenkaisiin ja kuplamuoveista vanhoihin vaatteisiin. Olemme tulleet noista ajoista pitkälle - tai no - osa on. Roskaaminen osoittaa suoraan sivistyksen tason. Osaammeko kunnioittaa muita ja itseämme? Ymmärrämmekö, että on etuoikeus elää tässä maassa, tällä maaperällä ja kaiken tämän yltäkylläisyyden keskellä? Vähintä, mitä voit tehdä, on siivota jälkesi.